Ti Älps in pixös...

Kuten luvattua, pistän nyt niitä kuvia viime viikosta. En oo saanut vielä kaikilta ihmisiltä kaikkia kuvia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kukaan ei ottanut kuvaa siitä kun me oltiin lavalla pokkaamassa ne lumilaudat, mikä on ehkä paskin läppä ikinä. Olisin meinaa laittanut sen kuvan koko Internetin avaussivuksi.

No mut tässä nyt joitain:



Avoriazin kylä oli siis aivan mahtava autottominie meininkeineen ja puisine rakennuksineen. Tosi virkistävä näky, tykkäsin aivan sikana.



Lisää samaisesta onnelasta...



... ja lisää.



Tossa melkein kokonaisuudessaan meidän vaihtariporukka harvinaisessa yhteiskuvassa. Sääli että kuva on vaan niin huonotasoinen.



Kuten tarkkaavaisimmat lukijat muistanevatkin, pistimme toogat päälle niihin yksiin bileisiin. Ennen lähtöä pohdimme kuitenkin elämän tarkoitusta...



... ja keksittyämme oikean vastauksen ilakoimme.



Bileissä oli siis aina ihan törkeän kuuma, ihan sikana jengiä ja erittäin hyvä meno. Ne kahden DJ:n bileet on vieläkin kummitellu mielessä, menee aika korkealle "parhaat keikat ikinä"-listalla.



Mä en tiedä miksi, mutta musta tää kuva on jotenkin hassu. Meidän asennot on kuin joillan hirven kaataneilla metsästäjillä.



Etsi kuvasta kiva laskupäivä.



Extreme-Henri haikkaa offareille. Kävely kesti aina joku 20 minsaa. Viisi sekuntia kuvan ottamisen jälkeen hyppäsin alas 30-metrisen rotkon, painin karhun kanssa kuolemaan asti ja tein base-hypyn ylöspäin. Sitten jatkoin matkaa.



The 4-foot snow penis! Matt näyttää niin onnelliselta uuden meisselinsä kanssa. Muutenkin toi penis oli aika hitti, tosi monet tuli ottamaan siitä kuvia ja jollain kameralla pitäis olla kuva siitä, kun kaks espanjalaista mimmiä "nuolee" tota silloin kun Matt makaa nauttiva ilme ton takana. Menis varmaan kyl blogi sensuuriin sen jälkeen.



Tähän on hyvä lopettaa. Tosi mulkku jätkä.

Sound of Musing

Ohhoh sentään mikä viikko oli viimo viikko. Pistän nyt pelkän tekstiversion, kuvia viikosta laitan sitten kun saan moochattua kaikilta kuvat. Niitä pitäis olla ihan pirusti ja joukossa ihan käsittämättömiä helmiä. Brace yourselves for the 4 foot snow penis.

Lähtö oli tosiaan 18.3. lauantaina siinä yhden aikaan. Määränpäänä oli Avoriazin hiihtokeskus, joka on yksi Ranskan kuuluisimmista ja parhaista hiihtokeskuksista. Avoriazin ”suuralue” on muuten vissiin maailman suurin yhtenäinen hiihtoalue, jolle saa saman hiihtolipun. Meidän hiihtoliput tosin kattoi pelkän Avoriazin keskuksen, mutta kyllä se meille riitti ihan hyvin. Moni reissulainen lunasti koko alueen lipun suht suolaiseen lisähintaan.

Koko alppimatkan – joka kulkee nimellä Altigliss Challenge – idea oli siis seuraava: laitetaan n. 700 opiskelijaa yhteen hiihtokeskukseen ja jaetaan ne viiden joukkueisiin ja sitten pistetään nämä joukkueet (tai ne joukkueet joita kiinnosti) kisaamaan maineesta ja kunniasta erilaisissa lajeissa, joita oli boardercross, giant slalom, big air ja sellain pulkka & lumikenkäviestijuoksu. Ja kaiken tämän päälle järkätään iltaisin niin paljon ryyppäjäisiä että teekkareiden vappu alkaa näyttää herätysjuhlilta. Oiva konsepti, kerrassaan. Altgliss Challenge järkättiin nyt tietääkseni jo viidettä kertaa ja kuulema joka vuosi on meininki parantunut ja hommat skulannut paremmin. Sponsoreita on ihan perkeleesti ja palkinnot on sen mukaiset. Niistä myöhemmin lisää.

Meidän joukkue oli alunperin lähtenyt matkaan ihan sellaisella hauskanpitoasenteella. Mä olin kuitenkin ilmoittanut (vaatimattomasti) etukäteen, että mä haluan voittaa boardercrossin. Täytettiin ilmoittautumislappu silleen puolihuolimattomasti ja annettiin järkkäreille. Laitettiin mm. Fahmi big airiin, vaikka se on laskenut laudalla elämänsä aikana ehkä 6 kertaa ennen koko reissua. Fahmi tosin nukkui bussin takana kun lappua täytettiin, eli tästä syystä mahdolliset protestit jäi kuulematta. Vitsailtiin Fahmille, että ”just use the Al-Qaeda pilot method; don’t care about the landing, just get yourself in the air!”

BTW, Fahmin itseironian taju on muuten huippuunsa hiottu. Fahmihan on siis marokkolainen juuriltaan, mutta on asunut koko elämänsä Norjassa. Oltiin kerran menossa pelaamaan pokeria (joka on siis meidän vaihtariäijien virallinen ajanviete) ja hissin pysähtyessä kerrosten välissä Fahmi heittää: ”Oh great, I’m stuck in an elevator with two Americans and two Scandinavians. If we die here, guess who gets the blame? That’s right, the muslim. ’Al-Qaeda kills two American students in France.’ ” Just great. Nobody would a shit about the Scandinavians, though.” Arvaa vaan repeiltiinkö pahasti. Ja jos toi vitsi ei uppoa teihin näin kerrottuna niin sit you just had to be there. Nih.

Aaaaaanyway, Avoriaziin saavuttiin siis lauantai-iltana joskus kello 19. Avoriazin kylä on ihan huikea. Autot on kylässä kielletty, eli meidän piti kävellä sellainen 500 m bussilta hotellille. Koko kylä on sellainen winter wonderland hevosvaljakoineen ja puisine rakennuksineen. Ihasteltiin kaikkea siinä ohikulkiessa, oli kyllä aivan iiiiihanan tunnelmallinen paikka. Kylän läpi periaatteessa kulkee laskettelureitti ja se on jotenkin häröä kun kylässä kävellessä päiväsaikaan vastaantulijat menee jotenkin ...kävelijä... kävelijä... hevonen... laskettelija ... kävelijä ... laskettelija ... laskettelija ... hevonen ... hevonen ... lapsi.

Päästiin vihdoin joskus ennen kello kahdeksaa hotellihuoneisiin sisään. Jokaiselle joukkueelle oli jätetty säkillinen ruokaa (kuivamuonaa, kastikkeita, riisiä ja pastaa lähinnä) sekä joitain aamiaisjuttuja jääkaappiin. Me tosin oltiin ostettu safkaa matkan varrelle jonkin verran etukäteenkin ja totta kai viinakin jonkin verran (vain seitsemän litraa vodkaa neljälle ihmiselle, Fahmihan ei juo). Pakettiin kuului muuten myös joka aamu ”aamiainen”, eli toisin sanoen joku kävi joka aamu heittämässä kaks tuoretta patonkia ja viis croisanttia ovenkahvaan roikkumaan. Muonitus ja juomitus pelas kyllä tosi hyvin koko matkan ajan, meinaa mulla meni rahaa koko matkan aikana noin 50€ ja sekin sataprosenttisesti baariin. Ehkä mun kilpailua edeltänyttä aamua lukuunottamatta joka aamu oli silti darra. Nice.

Sunnuntaina siis ei ollut kisailua vaan koko päivä oli omistettu laskemiselle. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ihmisiä ei ollut liikaa rinteissä. Käytettiin päivä lähinnä rinteiden sisäpuolella ja tustuttiin keskukseen. Rinteet pysyi koko päivän ihan hyvässä kunnossa ja monet niistä oli mukavaa kurvailua ja välillä mukavan jyrkkääkin. Avoriazin pisin lasku on muuten vaatimattomat 7.8 km, joka tosin oli aika paska. Mutta pakko se piti vetää, jotta voi sitten blogissa leuhkia niin tehneensä. Leuhk leuhk.

Illalla oli ns. avajaisbileet, johon koko joukkueen oli käskettyä pukeutua samalla tavalla. Me ei tietenkään oltu ostettu mitään etukäteen, vaan alettiin miettiä asusteita noin tuntia ennen bileisiin lähtöä, kuten antimetroseksuaalien kuuluukin. Marco (NOR) oli pöllinyt aulasta meille kaikille extralakanat ja ne päätettiinkin yksissä tuumin uhrata illan juhliin. Toga! Toga! Toga! Oltiin aika hitti ja oli kivaa. Loppuillasta Marco oli kuulema läpsinyt kaikkia vastaantulijoita toogan hännällä ja meinas saada turpaansa. Parasta oli tietty se, että se toogan häntä oli käynyt pisuaarin pohjalla jossain välissä, mutta sitä ei onneksi kukaan tiennyt.

Maanantainakaan ei ollut vielä kisoja, mutta ilma oli niin kovin sumuinen ja lumisateinen, että laskeminen jäi vain muutaman tunnin mittaiseksi. Oli oikeesti vähän pelottavaa laskea lasit ihan koko ajan lumihiutaleiden peitossa näkyvyyden ollessa sumun takia alle 5 metriä. Jos sama ilma olis ollut edellisenä päivänä kun vasta tutusttiin keskukseen niin siinä oli tullut ruumiita. Tai ainakin eksymisiä. No ehkä enemmän kirosanoja vaan, mut silti. Illalla mentiin ihan vaan parille oluelle, kun kaikilla oli niin paska fiilis ja mulla oli seuraavana päivänä se boardercross-kisa.

Tiistai-amuna oli ilma vielä paskempi kuin edellisenä päivänä. Menin ns. Altgliss Villageen kysymään, että oliko kisa peruttu vai ei. Mun korvaan boardercross-kisa (lyhyt kertaus säännöistä: neljä lautailijaa lähtee yhtäaikaa esteitä ja hyppyjä täynnä olevalle radalle ja voittaja on totta kai ensimmäinen maalilinjan ylittänyt) sumuisessa ja räntäsateisessa ilmassa kuulosti lähinnä vakuutusyhtiön pahimmalta painajaiselta, mutta kovasti Altigliss-väki sanoi että joo joo sinne vaan. Grrrreit.

Menen lähtöpaikalle ja alan tutkia rataa. Kyseessä oli ihan hands down paskin boardercross-rata mitä oon ikinä nähnyt. Radan alussa oli sellainen 50 metriä pitkä tasainen osuus, joka kulki poikittain mäkeen nähden(!) parilla kumpareella höystettynä. Tämän jälkeen oli neulansilmämutka(!!) vasempaan ehkä noin kahden metrin kääntösäteellä, jota seurasi välittömästi toinen neulansilmämutka(!!!) oikeaan ja sitten vielä yksi mutka vasempaan ennen kuin alkoi liian lähelle toisiaan sijoitetut kumpareet, jota seurasi todelle äkäinen hyppyri paskalla alastulolla(!!!!). Tästä sitten vielä pari kumparetta ja yksi käännös ja maali. Ja kaikki tämä hirvittävässä räntäsateessa ja hernerokkasumussa. Mietin, että tällä radalla ei tule yhtäkään ”rinta rinnan maaliviivalle”-loppuhuipennusta, vaan todennäköisesti kaikki kaatuu ekassa mutkassa ja se joka kerkiää ekana pystyyn laskee voittajana maaliin. Olin aika pitkälti oikeassa.

Kun Ranskassa kerta oltiin, niin alkoi kilpailu vain kaksi tuntia myöhässä. Ihailtavaa tehokkuutta. Ketään ei onneksi vituttanut, sillä jengi nautti räntäsateesta täysin rinnoin. No wait... Noh, ihan sama. Vihdoin kuulutettiin, että pidettäisiin aluksi pelkät yksinäiset aika-ajot, josta sitten yhdeksän parasta jatkaisi kolmen hengen semifinaaleihin ja lopulta kolmen hengen finaaliin. Mun lähtönumero oli lähempänä sitä peräpäätä. Kun lähdön aika koitti niin olin jo niin märkä, että housut oli vaihtanut väriä vaaleansinisestä asteen tummempaan koko kankaan alueelta. Takki oli kanssa mukavan läpikostunut ja hanskoista pystyi puristamaan vettä kuin pesusienistä. GoreTex, there’s blood on your hands.

Olin kuivannut lasit ennen lähtöä, mutta näkyvyys katosi noin 20 metriä portista irtauduttua, which was nice. Pumppaan ihan mukavat vauhdit ekoista kumpareista ja saavun neulansilmämutkiin. Ensimmäinen menee ihan OK, mutta toisessa vedän kurvin reilusti pitkäksi Fuckin’ great. Noh, pysähdyn ja kierrän portin uudestaan pomppien, kiroilen ja lasken alas maaliin. Vitutti aika huikeasti ja olin ihan varma, että en pääse jatkoon. Menen kuitenkin katsomaan tulokset ihan vaan katsoakseni, että kuinka paljon jäin voittajasta. Olin karsintojen seitsemäs. W-T-F. Jäin voittajasta noin kuusi sekuntia, mutta silti pääsin yhdeksän parhaan joukkoon. No jaaha. Ei muuta kuin takaisin ylös ja odottelemaan semifinaalia - räntäsateessa totta kai.

Semifinaalissa laskettiin siis kolmistaan. Mä sain jostain syystä valita lähtöportin ensimmäisenä ja valitsin totta kai sisimmän, koska siitä pääsee loogisesti ensimmäisenä mutkaan. Mun kanssakilpailijat oli joitan ranskalaisia, joilla oli isot kannustajajoukot hurraamassa. Mulla ei ollut ketään, kaikki mun joukkuetoverit oli varmaan kotona juomassa kuumaa kaakaota. *niisk* Toisen kanssakilpailijan lempinimi oli ”Bébé”, tai sitä ne mimmit kovaan ääneen huusi. Minähän en milleen vauvalle häviä, tuumin.

Saan paskan lähdön ja jään jonkin verran jälkeen. Saavun ekaan mutkaan viimeisenä. Otan ulkokaarteen ja menen neulansilmään ja katso! ranskalaiset ei osaa laskea vaan pysäyttävät vauhdin lähes kokonaan sillä aikaa kun meikä laskee kurvin ylimachosti seinää pitkin yläkautta ohi ja seuraavaan mutkaan johtajana. Tällä kertaa en vedän kurvia pitkäksi vaan vedän se lähes yhtä miehekäästi seinää pitkin. Tästä eteenpäin rata onkin pelkkää kruisailua ja saavun maaliin noin viisi sekuntia ennen kakkosta. Finaaliin. Oli perkeleen hyvä fiilis ja päätinkin, että tästä pitää leuhkia blogissa oikein kunnolla.

Finaali alkoi tästä noin puolen tunnin päästä eikä räntäsade ollut vieläkään hellittänyt. Rinteessä ei ollut juuri ketään muita kuin me boardercrossaajat. Aloin jo oikeasti pelätä, että saan jonkun keuhkokuumeen kun olin niin kylmissäni ja märkä. Kelatkaa mikä elävä sankaritarina mä olen, uhraan itseäni joukkueen eteen. Jooh. Finaalissa mua vastassa oli joku espanajalainen ja ... ei kukaan. Kolmas finalisti ei koskaan saapunut paikalle, tiedä miksi. Saan tällä kertaa hyvän lähdön ja alan pumpata vauhtia ja matkata kohti ekaa kurvia. Yht’äkkiä espanjalaisen laudan etukärki osuu meikäläisen teiliin ja menetän tasapainon ja kaadun tasaiselle. Espanjalainen laskee häiriöttä voittajana maaliin. Vittu mikä antikliimaksi, oikea titaanien taisto. Otti päähän (taas) ihan perkeleesti, mutta ei auta itku markkinoilla. Eikä se tehnyt sitä tahallaan ja pyysi vielä anteeksi alhaalla. Annoin anteeksi.

Piti laskea vielä kerran alas, nousta ylös lähtöpaikalle, hakea reppua ja jättää lähtönumero, laskea alas ja nousta ylös ja lopulta laskea hotellille. Mun kehon kosteusprosentti lähenteli varmaan sataa tai yli. Mutta silti jollain tavalla oli hyvä fiilis. Fiilis oli hyvin läheistä sukua sille kun joskus 2003 hakattiin meidän mökillä tirppapoikien kanssa kirveellä avanto auki kolmessa tunnissa, eli miehekkään alkuvoimainen. Siihen se meikäläisen seksikkyys sillä hetkellä varmaan jäikin. Kämpille saavuttuani sain kuulla kaikilta, että olin muka märkä. Palturia.

Hei kaikki Seireenit ja muut telaketjunmieliset, selittäkääpä mulle tämä: boardercrossissa oli osallistujia 70, joista miehiä 63. Miesten boardercrossin voittaja sai Salomonin repun ja DVD:n, kakkonen (minä, MINÄ!!) sai Salomonin T-paidan ja DVD:n. Naisten voittaja sai puolestaan uudet Salomonin sukset ja DVD:n. Onko tämä sitä kuuluisaa tasa-arvoa, häh??!?!1 No ei, kai niillä oli joku diili Salomonin kanssa jota niiden piti noudattaa palkitsemiskäytännöissä. Mut oli se silti musta _hieman_ epäreilua. Meidän joukkue siis kokonaistilanteessa luonnollisesti toisena, which was nice.

Seuraavana päivänä oli Marcon vuoro hoitaa kotiin giant slalom. Marco oli totta kai vetänyt edellisenä iltana koko matkan pahimmat pleksinsä, kuten kunnon ylisuorittajan kuuluu. Marco pääsi juuri ja juuri sängystä ylös ja pysyi käytännössä tahdonvoimalla pystyssä. Marco kaatui laskunsa aikana kolme kertaa ja tuplasi tyylikkäästi voittajan ajan. Joukkueemme luuli, että siinä meidän mahdollisuudet koko turnauksessa hyvään sijoitukseen, mutta eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa! Marco oli yksi harvoista lumilautailijoista ja giant slalomissa oli päätetty ottaa suksijat ja lautailijat erikseen. Tähän päälle vielä se, että moni lumilautailija diskattiin erinäisistä syistä, niin Marco oli loppujen lopuksi lumilautailijoiden sarjassa seitsemäs ja sai saman verran pisteitä kun mitä jos olisi ollut suksijoiden sarjassa! Käsittämätöntä tuuria! Tokan lajin jälkeen meidän joukkue (jonka nimi oli muuten The Dritts, dritt tarkoittaa norjaksi paska, tsih) oli vielä neljäntenä. Tässä vaiheessa alettiin oikeasti miettiä miten sijoittua mahdollisimman hyvin kahdessa vikassa lajissa.

Oltiin tosiaan ilmoitettu Fahmi big airiin ja tähän oli pakko tulla muutos. Big airissa päti kuulema samat säännöt kuin giant slalomissa, eli lautailijoille ja suksijoille oli sarjat erikseen. Kristoffer (SWE) ei ollut laskenut noin kahdeksaan vuoteen, mutta päätettiin pistää poika silti suksilla matkaan. Mäkin sain lainaksi yhdeltä toiselta ruotsalaiselta sukset ja me harjoiteltiinkin Kristofferin kanssa hyppimistä seuraavana aamuna. Itse en ollut laskenut suksilla noin kolmeentoista vuoteen ja oli alkuun hieman hakemista, mutta loppujen lopuksi oli ihan perkeleen hauskaa. Mun lopettaessa suksiminen ei tosiaan ollut carving-suksia. Niillä oli tosi hauska laskea kovaa. Kristoffer kerkes vetää yhteensä vain kolme harjoitushyppyä ennen kisaa, mutta ei mahtanut mitään.

Itse kisassa kävi just niinkuin oltiin ennustettu; suksijoita oli selvä vähemmistö, joten Kristoffer pääsi helposti finaaliin. Taktiikka puri ihan täydellisesti, Kristoffer oli suksijoiden sarjassa seitsemäs eikä tehnyt hypyissään muuta kuin lentänyt pitkälle ja tehnyt pienet saksikikat. Very nice. Kristoffer olikin yhtä hymyä koko illan, meinaa aika hyvin jos miettii, että mies oli hypännyt ensimmäistä kertaa isosta hyppyristä samaisena aamuna! Kokonaiskilpailussa oltiin tällä hetkellä kuudentena. Niin lähellä jo!

Samaisena iltana kylän keskustassa oli vähän aneeminen freestyle show. Showssa piti olla sekä hyppyri että reilit, mutta koska lumi oli niin paskaa niin piti tyytyä pelkkiin reileihin. Sitä jaksoi katsoa ehkä noin vartin, kunnes mentiin takaisin kämpille juomaan kalajaa. Freestyle showssa oli kaksi todella taitavaa DJ:tä soittamassa ja samaiset kaverit oli buukattu soittamaan myös illan Altigliss-bileissä. En muista niiden nimiä, mutta niiden tapa soittaa oli lähenteli Scratch Pervertsejä. Pojat veti niin käsittämättömän hyvän kolmen tunnin setin; eka tunti funkkia ja old skool räppiä, sitten tunti räppiä noin viimeisen kymmenen vuoden säteeltä ja viimeinen tunti junkkaa. Olin bileissä vissiin viiteen asti, oli niin hemmetin kova meno. Hoilasin ääneni käheeks Mobb Deepin Shook Ones Pt. II:n ja Congo Nattyn Champion DJ:n tahtiin. Oli ihan käsittämättömän hauska ilta.

Perjantaina oli viimeinen laji, eli viesti. Ekaksi yhden tiimiläisen piti laskea pumpattavalla patjalla alas rinnettä ja sen jälkeen läppäistä joukkuetoverinsa kättä ja tämä sitten juoksee lumikengillä yhden kierroksen esterataa pitkin. Fahmi pistettiin pitkine koipineen juoksemaan ja Shahrooz (AUS) laskemaan pulkalla. Pudotuspeli oli armoton, meinaa kolmen ryhmissä mentiin ja vain voittaja jatkoi semifinaaleihin. Oli siis pakkovoitto edessä. Lähtölaukaus... rinta rinnan mennään... kaksi muuta kilpailijaa katuu!... Shahrooz liukuu johdossa vaihtoon... Fahmi juoksee... juoksee... juoksee!... VOITTAA! WHOOO!!!! Sitten tuli semifinaaleissa turpaan ja oltiin lopulta sijalla 11, mikä oli jotakuinkin se mitä tavoiteltiinkin. Illalla saatiin vielä kuulla, että viestin voittaja sai puolet vähemmän pisteitä mitä muissa lajeissa, mikä passasi meille hyvin.

Illalla oli klubilla (jossa haisi näin kuudennen päivän jälkeen jo todella pahalta) palkintojenjako. Meillä ei ollut hajuakaan lopullisesta sijoituksesta, itse veikkasin viidettä, muut oli vähän pessimistisempiä. Palkintojenjako myöhästyi periranskalaiseen tapaan tunnilla, onneksi ei oltu yhtään täpinöissä, olis voinut muuten aika madella. No wait... Noh, kuitenkin jossain vaiheessa iltaa musiikki feidattiin pois ja lavalle astui Altiglissin puheenjohtaja (joka on muuten kissa, grrr) ja alkoi luetella voittajia. 10...ei ...9 ...ei ....8!...ei...7!!....ei!..6!!!!....EI!!!....5!!!!?!?!.. JOOOOO!!!!! Noustiin lavalle pokkaamaan palkinnot, jotka oli jokaisellet tiimijäsenelle samat. Get this:

* North Face naisten T-paita
* Joku lumilautailu-DVD
* Sellain kaulaan ripustettava avainjuttu à la KY:n 90-v.
* Maailman härskeimmät(tm) Spiderman-bokserit, ihan sairaan siistit
* UUSI DYNASTARIN 156 CM LUMILAUTA!!!!

Oltiin lievästi sanottuna tohkeissamme. Me voitettiin ilmaiset lumilaudat! Jee! Tahtoisimme kiittää tuomareita ja ennen kaikkea pistämätöntä taktikointia turnauksen kuluessa. Muuten, kuka haluaa ostaa uuden, täysin käyttämättömän lumilaudan? Huutokauppa lähtee 150€:sta.

Tämä siis kilpailusta, tuli Avoriazissa totta kai myös laskettuakin. Ilmat ei oikein suosinut muuta kuin ekana ja toisiksi viimeisenä päivänä. Silloin meikäkin sai vähän pandaa naamaan:



Sexually harrassed panda.

Uutta lunta oli vielä jonkin verran paikka paikoin ja käytiin Kristofferin kanssa niitä laskemassa. Siellä olisi ollut yksi tosi pitkä nousu, mistä olisi avautunut noin kolmen kilometrin lasku uudessa lumessa alas laaksoon, josta olisi voinut kävellä tietä pitkin takaisin hissille, mutta ilmojen ollessa niin epävakaita ja koko ajan muutuvia piti jättää kyseinen reitti väliin. Sääli, oltiin bongattu se jo ensimmäisenä päivänä ja vannottu, että tuo lasketaan vielä ennen kotiinlähtöä. Never happened, too bad. Avoriaz on kyllä keskuksena sen verta hieno, että sinne pitää mennä uudestaankin. Laskettavaa jäi vielä paljon, varsinkin jos olisi ottanut sen koko alueen lipun.

Lauantaina herättiin, siivottiin ja lähettiin takaisin Grenobleen. Grenoblessa oli lämpötila kerinnyt nousta viikon aikana noin 500 astetta ja oli pieni hiki kun kantoi tuhansien kilojen (liiottelen, minäkö?) painoisia pakaaseja kotiin. Kotiin päästyä kuuntelen musaa noin tunnin verran, sitten nukun vaatimattomat 13 tuntia putkeen. Sunnuntaina Grenoblessa oli 20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi, pystyi korkaamaan shortsikelit tälle vuodelle. Menin syömään läheiseen intialaiseen raflaan (muttun vindaloo, mmmmmm...) ja kun ilma oli niin mukava niin lähdin sitten kävelemään kohti jokea. Matkalla törmään pariin terdellä istuvaan vaihtariin, jotka ei ollut tullut alppireissulle ollenkaan mukaan. Join heidän kanssaan pari olutta ja nautin porottavasta auringosta. Taisin voittaa myös vuosittaisen ”kuka korkkaa ekana terassikauden”-skaban. Etelä-Amerikan vaihtareita ei lasketa.

Kaiken kaikkiaan, oli oikein mukava viikko! Ja olipas pitkä kirjoitus! Lähemmäs 19 600 merkkiä välilyönteineen, sanoo merkkilaskuri.

Näin loppuun taas perinteinen täysin merkityksetön observaatio: Kummisetä on ”Le Parrain” ranskaksi. Mun korvaan se kuulostaa lähinnä joltain kalastusvälineeltä.

”Ojentaisitko tuon viisituumaisen parraimen siitä jalkojesi juuresta.”

”Jo toki! On muuten erittäin hyvä parrain! Tällä on hyvä hauhta metsästää.”

Ensi kerralla tosiaan yritän pistää niitä kuvia, lupaan. En ookkaan pistänyt niitä aikoihin.

H'ors contact depuis demain

Huomenna lähden tosiaan Alpeille pitään kivaa, eli mua ei oikeen saa kiinni. Avoriazissa on kuulema joku törkyhintainen nettitsuffela, eli käyn ehkä lukee mailit kerran jos vaikka työnantajat olis kolkutellut, mut en muuta.

Top 3 hiihtopäivät ever:

1. Loppukeväästä 1999, Messilä

Oltiin Heinosen Laurin kanssa kahdestaan Messilässä. Keskus itse ei ollut enää auki, koska oli jo tyyliin toukokuun alku, mutta paipissa oli vielä sen verran lunta, että sai tehtyä hitin sinne ihan loppuun. Lumi oli ihan sairaan pehmeetä ja uskalsi kokeilla melkein mitä vaan. Oli ihan perkeleen hauskaa, kummatkin veti ensimmäistä kertaa ikinä frontside 720, muistaakseni.

2. Kesällä 1999, Stryn, Norja

Kyseessä oli siis kahden viikon paippileiri Strynin jäätillä, mutta koska edellisenä yönä oli tullut jäätikölle noin 30 senttiä uutta lunta, koko paippisessio peruttiin ja kaikki vaan veti vapaalaskua. Vapaalaskua kesti joku pari tuntia, kunnes ilme meni niin pahaan pilveen, että ei nähnyt enää eteenpäin. Sitten palattiin paippia höyläämään. Strynistä on monet hyvät muistot, muun muassa mun "Poser"-paita on sieltä. Harmittaa vaan kun mun ylimielinen "I spent a shitload of money in Stryn last summer"-paita on siirtynyt jo ajasta ikuisuuteen.

3. Eilen, Les Deux Alpes, Ranska

Olin eilen ekaa kertaa Deux Alpesissa ja nyt käytyäni tekee mieli hakata päätä seinään kun ei tullut käytyä aiemmin. Aivan mieletön mesta! Ehdottomasti paras näistä Grenoblen lähellä olevista neljästä. Laskukaverina oli ruotsalainen Kristoffer, jonka kanssa oli hemmetin hauska laskea, koska sen kanssa voi laskea kovaa ja mennä rinteiden ulkopuolelle ilman huolta. Ilma oli kanssa ihan täydellinen koko päivän; pari astetta pakkasta ja auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta.

Keskuksen ala-asema on 1600 metrissä ja kabiini vie siitä suoraan 2600 metriin (joku vartti kului siinä siirtymässä). Tässä välissä on joitan helppoja turistirinteitä ja puhkilaskettuja offareita, mutta parhaat mestat on siellä paljon ylempänä. Oli aika älytöntä huomata, että snowparkin takana oli todella mukavan näköinen seinämä täynnä uutta lunta, eikä siinä ollut kuin ihan muutama ihminen käynyt laskemassa ennen meitä! Snowparkissa oli tosi paljon ihmisiä pomppimassa hyppyreissä tai rassaamassa paskaa paippia (koitin kerran, en tykänny), mutta ketään ei tuntunut kiinnostavan mennä rinteiden ulkopuolelle. Meitä kiinnosti.

Noustiin tuolihissillä snowparkin lähtöasemalle ja alettiin kävellä harjannetta pitkin kohti huippua. Harjanne oli aika kuumottava ajoittain, meinaa toisella puolella oli sellainen pauttiarallaa 100 metrin pudotus tyhjyyteen, eli mielellämme kävelimme vähän enemmän rinteen puolella. Välillä tosin oli pakko mennä lähelle sitä reunaa, meinaa muuten ei olis oikein päässyt kulkemaan. Silloin käveltiin hyvin hyvin hitaasti. Ilma alkaa olla 3000 metrissä jo melko ohutta, eli oli pakko pitää pitkiä pausseja noin viiden minuutin välein. Upottava lumi lisäsi kanssa polvien nostelemisen määrä, hiki virtasi mukavasti.

Eka nousu kesti noin puoli tuntia. Siinä sitten puuskuteltiin hetkinen, laitettiin vähän lisää vaatetta takas päälle ja valmistauduttiin laskuun. Mä sain kunnian mennä ekana ja jännittä silleen innostuneella tavalla ihan sikana. Pomppasin pystyyn ja lähdin laskemaan. Ekaks lumi oli hieman kovempaa kun tuuli oli piiskannut sitä niin paljon, mutta sitten kun meni syvemmälle sinne kuruun niin lumi muuttui pehmemmäksi ja pehmeämmäksi ja sitä oli enemmän ja enemmän. Mä olin ihan mielettömissä fiiliksissä. Laskettelu on niitä harvoja harrastuksia, missä menee välillä itsehillintä ihan täysin. Mä huusin ja hurrasin koko matkan alas. Laskin alas sinne missä offari yhtyy taas normaaliin rinteeseen venaamaan Kristofferia. Kristoffer tuli hetken päästä perässä ja sillä oli koko laskun ajan sellain korvastakorvaan hymy. Eka kommentti oli "That was fuckin' awesome!" Niin oli.

Vedettiin väliin yksi "normaali" lasku että saatiin vähän maitohappoja pois reisistä. Seuraavaksi otettiin suunta toiselle huipulle, jonne oli vielä pidempi ja jyrkempi nousu. Huipun nimi oli pahaentesesti "La tête de Diable", Pirun pää. Heti alkuun on nousun jyrkin osuus, mikä saattoi olla toisaalta ihan hyväkin mutta vei mehut melko totaalisesti. Noustiin vähän tasaisemmalle osuudelle ja päätettiin pitää lounastauko. Vedin flute à l'anciennen, jonka olin täyttänyt parmankinkulla ja Savoien alueen tomme-juustolla, silkkaa parhautta. Istuttiin siinä, syötiin ja ihasteltiin maisemia. Oli mukavan hiljaista ja aurinko lämmitti mukavasti selkää. Sarjassamme "Aika Tuntuu Pysähtyneen" liikutaan ensi viikolla Amazonilla!

Kun vihdoin päätettiin jatkaa matkaa (reilusti yli puolet jäljellä) niin huomattiin miten vaikeaksi loppumatka muuttui, vaikka se ollutkaan yhtä jyrkkää nousua. Taas joutui taiteilemaan harjanteen päällä, mutta tällä kertaa ei voinutkaan kävellä rinteen puolella, koska itse oli sen verran jyrkkä, että siinä olisi melko suurella todennäköisyydellä valunut alas. Käveltiin harjannetta pitkin niin pitkään kuin uskallettiin, kunnes tuli sellainen kohta, missä näytti siltä, että harjanne saattaisi sortua (sivulauseet kunniaan!). Mietittiin aika pitkään, että pitäiskö tuosta yrittää, mutta päätettiin jättää väliin ja laskea alas siitä missä seistiin. Sääli, meinaa huipulle olisi ollut nousua enää noin 25 metriä. Lasku alas oli nautinnollista, mutta lunta ei ollut ihan yhtä paljon kuin ekassa kurussa. Lasku päättyi samaan mestaan kuin ekakin.

Keskuksessa oli todella mukava rinnerafla. Ranskalaisannos oli hemmetin iso ( vaikkakin semikallis 4.20€ ) ja siihen sai itse mättää majoneesia ja ketsuppia niin paljon kuin maistui. Raflan playlist oli lähinnä old school hip hopia ja funkkia, mikäs siine aurinkoa ottaesa. Loppupäivästä vedettiin se eka nousu vielä toiseen kertaan, noustiin koko keskuksen ihan huipulle ja laskettiin sieltä sinne 2600 metrin pääteasemalle. Rinteet pysyi yllättävän hyvässä kunnossa koko päivän, ottaen huomioon miten perkeleesti väkeä siellä oli. Kaikin puoli hemmetin hyvä keskus, suosittelen erittäin lämpimästi.

Se rinneriehoista, voisin tehdä lisää näitä mun ranskalaisen kulttuurin observaatioita.

Ranskalainen huumori on ihan perseestä. Täällä myydään kyllä stand up DVD:eitä ihan hyvää vauhtia, mutta niiden laatu on jotain aika käsittämätöntä. Go to liike tuntuu olevan hassun hauskat imitaatiot ja sellainen asioiden selittäminen vatariäänellä. En lämpene yhtään. Mies naisen vaatteissa ja slapstick on kanssa kestohittejä. Tää jos mikä on helpon huumorin maa.

Mua ärsyttää kun kaikki mun Fast Show punchlinet menee ihan harakoille kun edes kukaan vaihtari ei ole kuullut koko showasta. Mä sain kyllä puhutta Kristofferin lataamaan koko shown torrenteilla, oon varma että se tykkää jos se vaan jatkaa katsomista. Sillon kun Annika ja Simo oli täällä niin Simon kanssa puhuttiin just siitä, kuina brittihuumori ja suomihuumori on niin lähellä toisiaan. Samanlaista kuivaa toistoon perustuvaa kamaa. Fast Show ja Kummeli on omalla tapaa ihan identtiset, toinen temmoltaan vaan nopeampi (arvaa kumpi?)

Pasila hiljenee tosiaan nyt viikoksi, pelonsekaisin tuntemuksin odotan ens viikkoa. Annika ja Simo osas viime vuoden perusteella varoitella, että ranskalaisnuorukaisilla on tapana mennä hieman sekaisin kyseisellä alppireissulla, mm. viime vuonna jotkut oli KUSSUT yhteen hissikoppiin ja jotta ei jäisi todistusaineistoa niin ne POLTTI SEN MAAN TASALLE! Nice. Onneks meidän mökissä ei ole kuin fiksuja skandinaaveja ja yks aussi.

Loppuun mun keksimä uusi versio majoneesiseeprahirvestä ens vuoden speksiä varten: Celine Dijon.

Sleepless in Grenoble

Annika K ja Simo P on täällä hiihtään viikon. Mä kävin hihtään niiden kanssa Alpe D'Huezissa torstaina ja ohhoh millaiset hiihtokelit oli. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta lähes koko päivän ja uutta lunta oli tullut taas oikein kivasti. Mä kävin laskeen vain ihan pari vapaata laskua, lopun päivää laskin pariskunnan kanssa. En tietenkään laittanut aurinkorasvaa naamaan, joten lopputulos oli tämä:



Nyt naama näyttää jo inhimilliseltä, mutta viime perjantaina sain aika paljon "racoon" ja "panda" kommentteja. Ihmiset tuijotti kadulla, which was nice.

Bongasin perjantaina netistä bileet lauantaille, jotka oli n. 500 kilsan päässä Montpellierissä. Lineuppi oli ihan sairas:

Full Faya
LINE-UP
RONI SIZE ( Full Cycle , V recording , Reprazent – UK )
GROOVERIDER ( Prototype rec. , Metalheadz rec.– UK )
ED RUSH ( Metalheadz rec. , Prototype rec., Virus rec.– UK )
DJ ZINC ( Bingo Beats. , Ganja rec – UK )
SUBFOCUS ( Ram rec. , Frequency rec. – UK )
MC VERSE ( Crunch rec , Wildchild rec – UK )
DYNAMITE MC ( Full cycle , Bingo beats rec – UK )
DJ KEY & MC LOOP ( Forbidden science crew, layback radio – FR )

Joooooten menin juna-asemalle ja ostin liput menopaluulle. Pistin paluun tosi aikaisin sunnuntaille, koska en halunnut ottaa hotellihuonetta turhaan. Bileet olis ollut ohi (ohjelman mukaan) kello 6 aamulla ja hotellit pitää yleensä luovuttaa ennen kahtatoista, joten olis turhan vähän unta saanut vastineeksi rahoilleen.

Saavun siis Montpellieriin joskus seiskan aikaan, käyn tekeen Maailman Nopeimman Turistikierroksen (tm) ja safkaan hodarin kojusta ja etsin taksitolpan. Montpellier on ihan kivan oloinen kaupunki, mutta jäi vähän pintaraapaisuksi toi visiitti. Nää bileet oli noin 7 kilsaa kaupungin ulkopuolella. Motaria pitkin piti ajaa. Taksi maksoi 15€, koska ne pyöristää lähimpään viiteen euroon (??). Paikan päällä huomasin, että sinne olis tullut bussi kanssa. Aamun ensimmäinen bussi lähtee kello 6:40, joten paluumatkalla ei tarvi maksaa itseään kipeäksi, nice.

Itse mesta oli joku käsittämättömän iso konserttiareena. Siellä esiintyy aina kaikki paikalliset mestarit areenalla ja muut iskelmäättörit, mutta tälle illalle koko mesta oli varattu junglelle. Ei olis oikeesti kovin paljon parempia puitteita voinut keksiä. Lavan edessä oli tanssitilaa ihan yllin kyllin ja halutessa voi nousta istumapaikoille chillailemaan. Aulassa oli baareja ja snack-kojuja, joissa ei ollut jonoa koskaan minuuttia enemmän. Vessojakin oli tarpeeksi. Ihmisiä oli just sopiva määrä ja ilmastointi pelas vähän liiankin hyvin. Näin logistiikan lukijana pakko nostaa hattua hyvin järkätyille bileille.

Ovet aukes siinä kasin jälkeen. Eka DJ oli joku ranskalainen suuruus, joka soitti ihan jees sinänsä, mutta kovin tyhjälle salille siinä vaiheessa. Kaveri soitti ikäänkuin tribuuttina illan muiden artistien biisejä. Setin lopussa alkoi ihmisiäkin olla jo ihan hyvin. Seuraavana oli vuorossa DJ Zinc.

DJ Zinc rokkas sukat jaloista. Se soitti ensimmäiset 45 minsaa sellaista todella lunkkia soul ja funk-kamaa ihan mielettömän tarkkaan miksaten. Toinen puolisko setistä oli omistettu sitten vähän tanssittavammalle ja rokkaavammalle kamalle. Oli ihan mieletön setti, chapeau.

Seuraavana oli Sub Focus. Sub Focus on ehkä tän hetken kovin tuottaja, mutta sen DJ-kyvyistä en ollut etukäteen niin vakuuttunut. SF veti kuitenkin aika rankan setin, hieman mielikuvitusta ja vaihtelua olis toivonut kuitenkin. SF:n jälkeen tuli Grooverider, joka mätti pelkästään tuoreimpia biisejä. Tunnistin niistä ehkä vain kaksi tai kolme. Miksaus oli kyllä todella tiukkaa, mutta jäin taas innovaatiota kaipaamaan enemmään.

Roni Size oli illan pääartisti. Samaan aikaan MC Dynamite (joka oli kans Lontoossa Andy C:n MC:nä) tuli lavalle. Roni miksaa nykyään tietokoneen kautta (lyhyesti: se siis "käskee" läppäriään levysoittimien kautta) ja sen kyllä huomaa miksauksen nopeudessa, pikku soundbytejen määrässä ja muutenkin hienona kikkailuna. Tosi paljon hyvin hyvin vanhoja klassikoita miksattuna uusiin biiseihin - toimii! Paras oli kuitenkin vielä vasta edessä: Ed Rush oli feidannut, joten pojat oli sopinut, että vedetään lopuksi Roni Size vs. DJ Zinc B2B Sub Focus! Eli toisin sanoen Roni soitti omalla kahdella dekillään joko Zinciä tai Sub Focusta vastaan ja ohhoh millaiseksi meno yltyi välillä! Esmes yhdessä vaiheessa Zincillä oli omilla lautasillaan sama biisi molemmissa ja Roni vastas siihen laittamalla omillaan myös saman biisin! Siinä sitten kikkailtiin samalla biisillä yleisön riemuksi noin viisi minuuttia putkeen. En oo moista nähnyt kyllä ikinä.

Bileet loppui kello viisi, eli tuntia ilmoitettua aiemmin. Jengiä oli tässä vaiheessa vielä ihan hyvin mestoilla, tosin joku 1/4 oli istumapaikoilla nukkumassa. Bileet siis loppui tosiaan tuntia liian aikaisin (kasista viiteen on kyllä sinänsä ihan pitkähköt bileet), eli nyt mulla oli yli puolitoista tuntia tapettavana, ennenkuin eka bussi lähtee asemalle. Mulla ei todellakaan ollut mitään aikomusta venata niin kauaa ulkona kylmässä, joten aloin liftaamaan. Tärppäs noin viiden minuutin odottelun jälkeen. Ihmiset oli ollut samoissa bileissä kuin mä ja ne vei mut ihan juna-asemalle asti, vaikka se oli tosi kaukana niiden omalta reitiltä. Yritin löytää sellaisen sopivan protestoinnin asteen, että ne varmasti veis mut sinne, mutta samalla tekisin selväksi, että mulla on (muka) huono omatunto siitä, että mä aihteutan niille tällaista vaivaa. Onnistuin.

Juna-asemalle tulin siis suunniteltua aikaisemmin, junan lähtöön oli vielä noin kaksi tuntia. Ei puhettakaan nukkumisesta, sen verran epämääräistä jengiä liikuskeli steissillä. Mä en oikeasti ymmärrä, mikä saa huligaanit maasta ja kaupungista riippumatta gravitoitumaan juuri juna-asemia kohti. Ostin kokiksen ja istuin alas. Puoli tuntia siinä lueskelin mukana ollutta kirjaa, kunnes havahdun siihen, kun kaks noin kymmenpäistä jengiä ryntää vastakkaisista ovista sisään ja aloittaa mättää toisiaan. Nää huligaanit oli ehkä just ja just 15-vuotiaita, eli ei sinänsä mitään pelottavaa, mutta jotenkin absurdia se oli silti. Koomisinta oli kyllä sivustakatsojien reaktiot: kaikki oli varmaan niin väsyneitä, että kukaan ei jaksanut/osannut reagoida mitenkään. Kaikki vaan istui tuoleissaa ja käänsi katseensa kohti väkivaltaa. Itse tein samoin, vaikka ne parhaimmillaan paini siinä parin metrin päässä.

Tappelua kesti jonkin aikaa, kunnes Security ryntää paikalle ja heittää kaikki ulos. Show's over? Not. Molemmat jengit takas vartin päästä VAHVISTUSTEN KERA ja aloittaa uudestaan. Sivustakatsojat reagoi taas samalla tavalla, eli kukaan ei tee yhtään mitään. Nyt Security tulee paikalle hieman nopeammin ja ei säästele otteissaan samalla tavalla. Kaikki heitetään taas pihalle ja tällä kertaa ne ei tule takas. Kai ne meni jonnee puistoon tai parkkipaikalle jatkamaan, toivotaan vaan, että teräaseet ei missään vaiheessa tullut leikkiin mukaan.

Tän pikku Shaolin-spektaakkelin jälkeen aika mateli aika perkeleen hitaasti. Kun juna vihdoin saapuu raiteille kello siinä puoli kahdeksan niin huomaan lipusta, että mun pitää vaihtaa vielä junaa tunnin päästä. Eli en siis voi nukkua, ellen halua päätyä Pariisiin. Vaihdon jälkeen en myöskään saa unta, kun ikkunasta paistaa aurinko suoraan silmiin eikä sitä saa mitenkään peitettyä. Ilma oli kyllä aivan upea. Kaikki vuoret oli uuden lumen peitossa, eikä taivaalla näy pilven pilveä. Jos olisin ollut Grenoblessa viikonlopun, niin olisin hyvin suurella todennäköisyydellä ollut rinteessä. Paitsi että mä vein perjantaina laudan huoltoon, eli en sittenkään. Trallalaa.

Tiedättekö kun sitä aina vastaa kysymykseen "mitäs teit eilen" hyvin usein vaan "en mitään", vaikka oikea vastaus on jotain "no mä kävin lenkillä, pesin pyykkiä, katoin telkkaria ja kirjoitin pari sivua gradua.". Noh, mä taisin tehdä uuden maailmanennätyksne "en mitään"-kategoriassa. Jos lasketaan, että uusi päivä alkaa käytännössä aina aamulla, niin mun sunnuntai oli seuraavanlainen: tuun kotiin noin kello 10:30, otan vaatteet pois, pesen hampaat ja rojahdan sänkyyn. Nukun siitä iltaseitsemään, jolloin nousen ylös ja käyn hakemassa jääkaapilta kaksi jugurttia. Syön ne ja menen takaisin sänkyyn. Vastaan Simo P:n puheluun ja tekstaan äidille takaisin ja nukahdan uudestaan, herään nyt maanantai-aamuna kello 6. Siinä oli oikeasti päivä, jolloin en tehnyt

EN

YHTÄÄN

MITÄÄN.

5 päivää Alppireissuun.

Väliviikkojen äiti

Pakko aloittaa symppiksellä tarinalla. Oon opettanut ranskalaisille jonkin verran suomea. Tai siis lähinnä vastaillut kysymyksiin, että miten eri kirosanoja, fraaseja jne. sanotaan suomeksi. Noh, torstaina meikäläinen aivastaa luennolla ja yks ranskalainen kaveri katsoo mua ja sanoo hymyillen: "khippis!" Nauroin varmaan joku viisi minuuttia putkeen, maikka mulkoili. Lallalaa.

Olin kotona kipeenä tiistain ja torstain kun oli kurkku niin kipeä ja kuumettakin jonkin verran. Tuijotin seinää ja yskin. Oli kivaa. Keskiviikkona oli ollut tentti, mistä mua ei kukaan informoinut etukäteen. Pistin sille proffalle meiliä, että miten mä voin kompensoida sen tentin ja kuulema hän "etsii jonkun ratkaisun". Varmaan käy silleen, että mä en tee sitä ollenkaan ja sit mulle annetaan kaikista kursseista joku B- ja toivotetaan tervemenoa. Mun opiskelumotivaatio lentää suorastaan.

Mun ei pitänyt mennä perjantaina bileisiin, mutta mut ylipuhuttiin mukaan. Ostin pelkästään pääsylipun 8€:lla ja siihen sisältyi open bar. Taktiikkana oli vetää kurkkukipuun pelkkiä shotteja ja viskiä. Onnistui tosi hyvin, illan päätteeksi mulla oli hyvä humala ja terveen oloinen kurkku. Kurkku tuntui hyvältä myös aamulla. Bileet itsessään oli vähän väsyneet. Täällä on joku ihme kilpailu menossa, jonka aikana kaikki järjestöt järkkää bileitä ja sit äänestetään parhaat bileet ja voittaja saa... jotain. Tai sit kyse on rekrytoinnista, en tiedä. En ole kuunnellut. Mutta neljät bileet samalla viikolla on jo aika paljon.

Simo Vassinen Fashion Exports (tm)lähetti mulle pipon Boliviasta! Mä olin pistänyt Simon blogiin kommentin, että onpas siellä lapsilla kivannäköisiä pipoja ja Simo oli tästä suivaantunut ja käynyt ostamassa mulle yhden. Ihana mies!



Mun teennäisen tekotaiteellisen kauppatieteilijän asu alkaa siis olla pikkuhiljaa valmis. "Joo, tää pipo on tosiaan Boliviasta, aitoa laamaa. Ja tää T-paita on Lontoosta yksistä levy-yhtiön 10-vuotisbileistä. En nyt vaivaudu sanomaan minkä, et sä kuitenkaan tiiä." Pitää vielä hommata jotkut keräilykappale-lenkkarit jostain Pariisista. Ja sit voin alentaa ääntäni sellaiseksi empaattisen ylimieliseksi bassoksi. Ja hamppuhousut. Katse kokoajan sellain haaveilevan utuinen. Puhun koko ajan siitä kuinka sydämeni jäi Ranskaan. En suostu syömään enää suomalaista juustoa ollenkaan. Mä niin odotan tätä.

Kerkesin tässä jo moittia tätä talvea kovin vähälumiseksi, otan nyt sanani takaisin. Täällä on tullut viimeisen kahden viikon aikana lunta ihan perkeleesti. Piti menemäni laskemaan eilen sunnuntaina mutta herätessä oli laaksossakin niin perkeleen kova tuuli, että jätettiin väliin. Tod. näk. vähintään puolet keskuksesta olis ollut kiinni, ellei jopa kokonaan. Bussimatkat kestää niin kauan, että en enää ota riskiä siitä, että laskeminen ei ole iiiiihan optimaalista. Kengätkin sattuu vielä, btw.

Viime viikolla oli lehdessä juttu siitä, että tänä vuonna on Alpeilla ylipäätänsä kuollut eniten ihmisiä lumivyöryissä kolmeenkymmeneen vuoteen. Tuli tosi syyllinen olo, kun koin nanosekunnin ajan pientä riemua suuresta lumen määrästä. Mulla ei ole lumivyörypiipparia ollenkaan kun ne maksaa niin perkeleesti. Kypärä sentään on. Joutuu laskemaan tästä lähtien vähän varovaisemmin jos meininki on yltynyt jo tollaiseksi.

12 päivää Alppimatkaan. Oih.

Nähdä speksi ja kuolla (lotsa pictures, btw)

Speksin lämmin vastaanotto ei ole jäänyt huomaamatta täälläkään päin maailmaa. Erittäin hienoa homma ja onneks olkoon koko tuotantotiimille. Ja harmi että en tosiaan päässyt katsomaan sitä. Mutta siitä myöhemmin lisää.

Saavuin Pariisiin maanantaina tosiaan joskus puoli yhdeksän aikaan ja lähdin seikkailemaan kohti Marun ja Paulan kämppää. Ilma oli mitä hirvein: kylmä ja sataa vettä. Tää tuli itse asiassa olemaan koko viikon teema, meinaa aurinkoa en nähny Pariisissa kertaakaan ja Lontoossakin vain lauantaina.



Maru ja Paula asuu Sacre Coeurin vieressä, joka on siis about Pariisin korkeimman mäen päällä. Sieltä avautuu ihan kivat näkymät...



... like so.



Paula aamiaisella. Lupasin olla laittamatta tätä kuvaa blogiin, mutta epäonnistuin. BTW, kuvan valo tulee siis lampusta, ei auringosta. Wää.

Paulan ja Marun kämppä on ihan sairaan makea. Se on jonkun suomalaisen elämäntapataitelijan omistama ja siellä on ihan kipeän väriset seinät. Toinen huone on sellainen avokadonvihreä ja toinen verenpunainen. Huoneet on vielä silleen sopivan kitchisti sisustettu, hyvällä huonolla maulla (kristallinen kattokruunu kylpyammeen päällä, anyone?). Ainoa vaan että talossa kuuluu käytävältä melu tosi herkästi ja talossa asuu ihan vitusti rääkyviä kakaroita. Tuli seurauksena taas työnnettyä omien lasten hankinnan takarajaa pari vuotta taaksepäin jonnekin sinne viidenkympin paremmalle puolelle.



Louvren edestä. Sisään ei päässyt, koska museo on tietenkin suljettu aina tiistaisin. Olisin halunnut mennä sisään ja salakuunnella Mona Lisan edessä ihmisten keskusteluja ja kattoa kuinka monta kertaa kuulee sanat "Da Vinci Code". Varmaan aika monta kertaa. En sit mennyt ollenkaan, kun tulistuin niin tosta tiistain oveltakäännytyksestä. Ai ei mun (opiskelijahintainen) lippuraha kelpaa, vai? No ei sitten. Menin kattomaan Brokeback Mountainin, joka oli ihan törkeän hyvä. Aika pirusti erilainen mitä olin odottanut. Käykää katsomassa.



Seuraavana päivänä Paulalla oli vapaapäivä, joten me mentiin sinne Laumiéren puutarhaan kikkailemaan. Silloin kun mä olin Ranskassa duunissa 2002 niin mä asuin tässä vieressä 4 päivää mun silloisen pomon tyttären kämpässä ja kävin täällä puistossa juoksemassa ja kikkailemassa. Joko aika kultaa muistot tai sitten se oli vielä puhkeamatta kukkaan, meinaa se näytti nyt aika hirveältä. Tosi tossa ilmassa mikään ei juuri näyttäis kovin hyvältä.



Pakko oli käydä kanssa Eihvel-tornin juurella. Helvetisti jengiä oli jonossa maksamassa sitä 11.40€ lipun hintaa huipulle nousua varten. Itse en vaivautunut. Grenoblessa saa ihan tarpeekseen korkeista paikoista ja komeista näkymistä.



Rieumukaari! Ilakoi ilakoi! Harmittaa kun nää kuvat olis niin monta tuhatta kertaa parempia sinisen taivaan kanssa. Ja sade totta kai rajoitti otettujen kuvin määrää ja sommittelun laatua kun vaan piti räpsäistä yksi kuva nopeeta ja juosta seuraavan katoksen alle. Tyhmää. Olin fiksuna poikana jättänyt hanskat Grenobleen ja näpit oli ihan koko ajan jäässä.

Illalla tehtiin sushia ja nautittiin ne Marun ja Paulan kahden vaihtarifrendin kanssa. Saksalainen ja ruotsalainen mimmi, ihan mukavia molemmat ja mukava ilta all around. Mietin jonkin aikaa, että olisinko mennyt kuuntelemaan Pendulumin breaks-settiä yksiin bileisiin, mutta äänestin sitten lopulta itseäni vastaan. Järkeilin, että parempi säästellä fiiliksiä Lontoon niitä bileitä varten.

Olin keskiviikkona bongannut metrossa, että täällä oli joku Star Wars-näyttely. Aina jos saa sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla taantua 8-vuotiaan tasolle ( ja vielä ilman alkoholia), niin pakkohan sellainen mahdollisuus on käyttää hyväksi.

Näyttely on ollut Pariisissa jo kohta 8 kuukautta, mutta se vetää silti joka päivä kipeitä ennätysyleisöjä. Lippua ostettaessa piti ilmoittaa, että mihin aikaan haluaa mennä itse Star Wars-osioon, sillä samalla lipulla pääsee tiedekeskuksen puolella myös. Mietin, että voisihan sitä vaikka 1½ tuntia hengailla tavallisella puolella ja vasta sitten mennä elämään lapsuutta uudelleen. Virhe. Teki mieli purra omaa kättä jotta ei olisi ollut niin käsittämättömän tylsää. Surffasin läpi kaikki eri näyttelyt noin viidessä minuutissa ja lopun aikaa istuin penkillä ja venasin.



Pitkän jonottamisen jälkeen vihdoin pääsi sisälle. Heti sisään päästyä tajusin, että tämähän on se prikulleen sama näyttely mikä oli Helsingissä 2004. Voi paska. Silloin Helsingissä oli ihan huippua kun siellä oli niin väljää ja voi hengata rauhassa. Tämä Pariisin versio oli täynnä ärsyttäviä penskoja välipalajugurtteineen. Hirveä ryysis oli.



Yoda in a yar.



Tänä keväänä trendikäs mies pukeutuu mustaan Dark Jedi apprentice robeen - arkeen ja juhlaan! Lahjavinkki hänelle. Toi olis ihan sairaan siisti, tahtoo tollaisen.



Tosta vois saada jo kohtalaisen hinnan eBayssa.

Eli kulutin siis noin neljä tuntia nähdäkseni näyttelyn, jonka olin nähnyt jo kaksi kertaa Helsingissä ja maksoin koko lystistä 8.50€. Hyvä Henri. No mut ei SW-fanius oo koskaan järkeä juuri katsonutkaan. Mut en olis mennyt jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää.

Meidän piti tosiaan mennä torstai-iltana yhden mun ranskalaisen luokkatoverin kutsumina katakombeihin seikkalemaan, mutta se teki - yllätys yllätys - oharit. Päätettiin ottaa ilta ihan suht' rauhallisesti ja mentiin syömään krepit ja parille bisselle. Maksoin tuopista Marun ja Paula paikallisessa ihanat 7.40€. Olis pitänyt kysyä hinta etukäteen.

Heräsin perjantaina kello 5:15 kun piti keretä lentokentälle. Oli jännä fiilis istua Charles de Gaulle junassa niin aikaisn aamulla. Junassa oli sellainen hämärä keltavihreä valaistus. Jos joku olis videoinut mun istumista siinä, niin siitä olis oikeasti saanut tosi hyvää matskua triphop-musavideolle. Sen verran epätodellisen näköinen se koko juna oli puoliksi nukkuvine matkustajineen. Muutenkin oli tosi outoa herätä Pariisissa ja sitten olla Lontoon keskustassa kello 10:30 samana aamuna.

Lontoossa oli perjantaina about samanlainen ilma kuin Pariisissa. Menin suoraan Genertator Hostelliin (joka on muuten tosi jees: halpa ja hyvää palvelua lähellä Lontoon keskustaa) ja heitin kamat omaan safeboxiin. Lähdin vaeltelemaan ympäri keskustaa.



Piccadilly Circus. Meinasin auton alle kun en muistanut sitä niiden käänteistä liikenteen kulkusuuntaa. Miksei ne voi eurooppalaistaa sitä?



Iso Ben ja turisteja. Ja katsokaa kuvassa näkyy aurinko! Uskomatonta.

Perjantai-iltana oli tosiaan ne mun kovasti hehkuttamat bileeni. Olin hyvin levoton jo monta tuntia ennen lähtöä. Menin hostellin alakerran baariin siemailemaan punnan stobeja ja rentoutumaan. Juttelin jonkun todella todella tylpän britin kanssa jonkin aikaa, kunnes kyllästyin ja suuntasin kulkuni kohti klubia.

Olin googlettanut sen klubin nimen etukäteen ja kävi ilmi, että kyseessä oli yksi euroopan suurimmista homoklubeista. Nice. Tiesipähän odottaa mielenkiintoisia decoja. Pääsin klubille sisään ensimmäisten joukossa. Klubissa oli 4 eri huonetta joissa jokaisessa siis soitti erilaiset DJ:t. Pääsali oli todella iso ja iloitsin, että ei varmaan ainakaan tilan puutteen vuoksi tuu oleen paskat bileet. Olin väärässä, mutta ei siitä vielä sen enempää.

Illan eka DJ oli nu:tone ja hän soitti sellaisen aika perus lämmittelysetin. Ei mitään liian nopeeta ja inspiroivaa, mutta ihan jees. Sen jälkeen tuli vuoroon Total Science, joka yllätti meikäläisen varsin positiivisesti. Kenties illan paras esitys. Seuraavana vuorossa oli illan synttärisankari, eli London Elektricity. Kyseessä oli siis Hospital Recordsin 10-vuotisjuhlat ja London Elektricityn Tony Coleman on kyseisen lafkan CEO. LE veti ihan ok setin, mutta tässä vaiheessa alkoi jengiä olla ihan ruuhkaksi asti. Mielenkiintoisena lisänä Tony oli tuonut lavalle kaksi silikonilla höystettyä esitanssijaa hoitsupuvuissa (daah, Hospital Records?). Ne siinä nuoleskeli toisiaan ja väänteli eikä osannut tanssia juuri yhtään. Onneks ne oli vaan sen yhden setin ajan.

London Elektricityn jälkeen oli vuorossa "legendaarinen" LTJ Bukem ja MC Conrad. Veti mun mielestä aika legendaarisen tylsän setin. Bukemin vahat biisit jostain 90-luvun alulta on ihan rautaa, mutta toi uusi kama ei sytytä juuri yhtään. Menin vilvoittelemaan melkei koko setin ajaksi. Seuraavana vuorossa oli Andy C.

Andy C on ilman muuta mun suosikki-DJ tällä hetkellä ja muutenkin varmaan koko "skenen" arvostetuin esiintyjä. Se on aika siistiä kun ennen Andyn settiä yleisössä alkoi olla sellainen tietty kuhina ja valmistautuminen. Jengi allkoi pakkaantua lähemmäs lavaa ja jengiä virtasi koko ajan lisää. Ikinä en ole ollut noin kuumassa ja täydessä tilassa ja pakko sanoa, että se häiritsi ihan sikana. Pilleripäiset tyypit hyppii niskaan koko ajan. Olin odottanut Andyn keikkaa kuin kuuta nousevaa mutta koko ajan mietin vaan, että missäköhän vitussa tätä keikkaa vois katsoa rauhassa. Lopulta menin ihan hallin perällä ihastelemaan meininkiä kaukaa.

Andy veti musta aika laiskan setin. Monet biiseistä oli sellaisia mitä oon kuullut ekan kerran jo joskus kolme vuotta sitten ja silloinkin tuhanteen kertaan. Viimeiset 20 minsaa setistä oli kuitenkin ihan rautaa ja munkin oli pakko raahautua lavan eteen. On se hieno mies, mutta petti kuitenkin odotuksia jonkin verran. Toisaalta mun odotukset oli niin korkealla, että tuskin kukaan olis niitä voinut täyttää. Andy sais kyllä tulla Suomeenkin joku kerta. Andyn keikan jälkeen kävin ostaan Hospital Recordsin T-paidan, kuuntelin pari biisiä High Contrastilta ja lähdin meneen. Kanye West - Gold Digger (High Contrast Remix), oli ihan sairaan hyvä biisi, mutta hallissa oli yksinkertaisesti niin saatanan kuuma että oli pakko poistua.

Loppuilta katkelmittain: .... jengiä olis saanut olla noin puolet vähemmän ... yrtti haisee ihan uloskin asti ... joku tyyppi oli yrittänyt hyökätä pokejen kimppuun ja oli saanut omasta puukostaan ... jaettu taksimatka mukavan englantilaistuneen italialaismimmin kanssa, joka oli tulossa Suomeen opiskelemaan ... nukkumaan kello 4:40 .... herään joskus kuuden maissa siihen kun irkkukämppis harrastaa seksiä jonkun pubiruusun kanssa viereisessä sängyssä ... en saa enää unta.

Lauantaina paistoi Lontoossa aurinko. Kävin räpsimässä vähän lisää kuvia ja etsiskelemässä hyviä tarjouksia alennusmyynneissä. Matkaan tarttui kivat 3/4-pituiset shortsit. Kyllästyin aika nopeasti vain kuleskeluun, joten suuntasin leffaan. Maksoin itseni kipeäksi yhdestä leffalipusta, mutta Walk the Line oli EHDOTTOMASTI sen arvoinen. Vuoden elokuva meikälle ja tänä vuonna niitä hyviä leffoja on tullut nähtyä aika pirun monta jo. Pakko mennä katsomaan uudestaan. Joaquin Phoenix ja Reese Witherspoon (lusikkansakanssa) veti ihan mielettömät roolit. Parasta leffassa oli just se, että se oli heitetty ihan täysin näyttelijöiden varaan, meinaa leffan dialogi ja "juoni" oli suht tavallista, mutta näyttelijät vei sitä eteenpäin niin hyvin. Iso käsi Joaquinille ja Reeselle jos luette tätä!

Illalla menin nukkumaan jo joskus kello ysi, mutta herään taas kello yhdeltä yöllä kun se sama irkku tulee kaverinsa kanssa polttamaan jointteja meidän hostellihuoneeseen. En tämänkään jälkeen saa enää unta, vaan valvon viiteen asti ja otan suunnan kohti Stanstedin lentokenttää. Onneks Lontoosta on suora lento Grenobleen ja halpakin vielä, joku 27€ veroineen.

Mulla meni Lontoossa ihan sikana rahaa ja vielä tosi turhaan. Saisivat siirtyä siihen euroon asap niin ei tarvis säätää noin sikana. Ja esmes Burger Kingit ei ottanut vastaan ollenkaan pankkikortteja, wtf? Mutta tässä esimerkki mun loistavasta rahankäytöstä:

Huomaan illalla, että mulla on joku £4 taskussa ja ostan Generatorin raflasta lamb curryn ihan vaan sen takia, että sais turhat kolikot käytettyä. Sitten muistan, että ainii, mun pitää tosiaan päästä sinne Victorian bussiasemalle ja maksaa se bussi Stanstediin, eli otolle ottamaan £10 ulos. Noh, bussissa voikin kulkea pummilla, koska on niin aikasta aamulla. Tästä innostuneena ostan sillä kybän setelillä itselleni Dr. Pepperin ja kävelen Victorian asemalle. Noh, lipun hinta ei olekaan £8 niinkuin muistelin, vaan juurikin se £10. Eli pitää maksaa kortilla ja mulla on vieläkin £8.80 mistä pitää päästä eroon.

Meen check inin läpi ja lentokentän HMV:hen, josta löytyy Eternal Sunshine of the Spotless Mind DVD halpaan £6.95 hintaan, jonka totta kai maksan vahingossa kortilla. Eli vieläkin on joku £7 käytettävänä. Ostan jonkun ihan random sandwhichin, josta syön puolet ja sitten vielä jonkun pussin M&M:iä. Vielä joku £2 jäjellä. Ostetaan vaikka ... toinen pussi M&M:iä. Puol puntaa jäljellä. Sitten tulee jano, eikä rahat enää riitä veteen.

Kun lentokone saapuu Grenobleen niin täällä on tietenkin ihan järkyttävän kaunis ilma ja jengi liikkui t-paidoissa. Ollut tollaista koko viikko. Nice. Muut ihmiset lentää lämpimään lomalle, mä lennän lämpimää karkuun. Hirvittää ajatella kuinka paljon mulla meni rahaa ton matkan aikana (erityisesti Lontoossa), varsinkin kun ei ole hirveästi jälkipolville näytettävää. Matkabudjetilla olis helposti matkannut Suomeen ja takaisin kattomaan speksiä ja osallistumaan kaikkii vuosijuhlaviikon rientoihin. No enhän mä voinut etukäteen tietää millaiset olosuhteet mua odottaa Lontoossa ja Pariisissa, mutta jälkikäteen olis ehkä kantsinut mennä Suomeen. Ei maha mitään.

Nyt on kurkku ihan saatanan kipeä ja räkää puskee. Helmikuun lopulla menee monella paikkaa kesätyöhaku umpeen, joten joutuu tsemppaa nää pari viimeistä päivää. Lataan Urawebistä monta sopivaa työilmoitusta ja täyttelen niitä sitten kotona, on niin huono fiilis, että ei tee mieli jäädä koululle hengaan.

Täällä on ollut koko viikon ihan upeat hiihtokelit, kuulema. Lunta on riittänyt ja aurinko paistanut. Kääntävät oikein puukkoa haavassa. Toivottavasti mä tervehdyn suht nopeeta niin pääsen rinteeseen pikapikaa. Kolme viikkoa siihen alppimatkaan.

Niiskuneiti kuittaa.

Pariisi T-4 tuntia

Kohta lähen Pariisiin, siistiä. Pohdiskelen tässä kovasti että otanko kameran mukaan vai en. Pariisissa se olis kätsä mutta Lontoossa se olis vähän epäkäytännöllinen, joutuis laittaa sen johonkin strongboxiin tai whatnot bilettämisen ajaksi.

Maru ja Paula oli tosiaan täällä viikonlopun. Maru tuli tänne torstaina joskus kello 19, Paula yöllä. Mä olin edelliset kaksi päivää herännyt kello 7:10 luennoille, eli univelkaa oli. Ja kun tähän lisää sen, että Paulan saapumisen jälkeen me päästiin nukkumaan vasta kello joskus kahden jälkeen. Seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä mäkeen heti 8:05 bussilla. Herätyskellon soidessa kello 6:45 yhteistuumin päätettiin siirtää herätystä parilla tunnilla ja mennä vasta kymmenen bussilla, joka me totta kai missattiiin. Mentiin kämpille ja vaihdettiin haikkausvaatteet päälle ja alettiin nousta kohti Bastillea.

Maru ja Paula:




Perjantaina siis ei tehty mitään kuin hengattu Grenoblessa. Esittelin tytöille koulunkin. Tehtiin illalla risottoa ja mentiin nukkumaan kello kymmenen. Herätys seuraavana aamuna kello 5:45, kun oltiin luettu aikataulut väärin ja luultiin, että bussi lähtee 6:50. Oikeesti se lähtikin 8:05, KUTEN AINA ENNENKIN. En oikeasti tajua miten pystyin oleen noin puusilmä. Noh, tytöt jäi asemalle kahville, mä menin kotiin takas nukkumaan vielä 20 minuuttia. Jokaisen minuutin arvoinen päikkäri kyl.

Bussimatkan ilmoitettu kesto on joku puoltoista tuntia. Nyt kuitenkin alpeilla satoi lunta kuin Esterin perseestä, niin matka kesti yli neljä tuntia. Ruuhka maantiellä oli aika huima ja Ranskan Alpeilla on jengillä tapana ihan kylmästi pysäyttää auton letkan edessä ja alkaa laittamaan lumiketjuja autoihin. Ja totta kai bussi jumahti jäisessä mäessä noin kymmenen kertaa niin kuskin piti poistua autosta ja laittaa sellain lankku renkaan eteen/alle joka kerta.

Kaveri soitti kesken matkan ja ilmoitti, että Les Deux Alpes on osittain kiinni liiallisen lumisateen takia, jotain 7/40 rinnettä vaan auki. Tytöt alkoi jo vähän panikoida, että päästäänkö tässä rinteeseen ollenkaan. Itse otin rauhallisesti, oon jo tottunut siihen, että Alpeilla tulee pettymyksiä. Autoja virtasi koko ajan alas ja veikkasin, että keskus on suljettu. Kun vihdoin kello 12:10 päästiin perille, huomasin onnekseni olleeni hyvin, hyvin väärässä.

Lipunmyynnissä kerrottiin, että kaikki rinteet oli auki. Just kun päästiin rinteeseen niin alkoi aurinko lämmittämään selkää ja taivas repesi. Offareilla oli noin 40 senttiä tuoretta puuteria. Loppupäivä olikin yhtä euforiaa. Laskin eka tyttöjen kanssa pari tuntia, mutta lopun aikaa rassasin yhtä offaria. En oikein voi käsittää: se offari oli ihan selvästi nähtävissä hissistä ja vielä suht helppoa laskemista (pari kalliota pitää väistää ja yks hypätä), mutta silti mun jäljet oli ainoat, mitä päivän päätteeksi sinne jäi.

Muutenkin jengiä oli rinteissä tosi tosi vähän suhteessa laskemisen laatuun. Ehkä se johtui siitä, että Grenoblessa satoi vettä ja jengi ei osaa yhdistää, että silloin korkeammalla todennäköisesti sataa lunta. Mutta all in all, erittäin antoisa laskupäivä. Ei paras ikinä, mutta harvinaista herkkua Suomen oloihin tottuneelle. Seuraavat kolme viikkoa täällä Alpeilla on varsinaisesti "kausi" menossa, pitää loman jälkeen käydä laskeen mahdollisimman paljon. Säätiedoissa on varoitettu jatkuvasta lumivyöryvaarasta just tänne meikäläisen alueelle. Mikä on siis ihan sairaan hyvä juttu!

Illalla mentiin Shahroozin kotibileisiin, tytöt pääsivät kokemaan miten Grenoblessa pistetään jalalla koreasti, sano! Maru ja Paula tapas suurimman osan mun ystävistä ja tytöt kertoikin, että täällä Grenoblessa näköjään pääsee tutustumaan ihmisiin paljon helpommin ja vaihtariporukat on tosi tiiviitä. Pariisissa meininkiä on niin paljon muutenkin, että varsinaisesti ei tarvitse tutustua ihmisiin. Grenoblessa kuolee tylsyyteen jos EI tutustu ihmisiin. Illan päätteeksi mentiin yhteen mafian pyörittämään yökerhoon, jonka musiikkivalikoima koostuu lähinnä 90-luvun europopista. Kuulin taas pitkästä aikaa "pomdigidigidigipomdigidigipomin" ihan kajareista eikä vain mun tai Minnan sanomana.

Nukkumaan kello 2:30, herätys krapulassa taas 7:05. Bussiasemalla oli ihan perkeleesti tyyppejä menossa skimbaamaan. Huhut puuterilumesta oli näköjään kiirinyt kansan tietoisuuteen. Ilma oli vähän kylmä, mikä sai mut vähän huolestuneeksi, meinaa se saattoi tarkoittaa kovettuneita offareita. Bussiterminaalissa kuulutettiin, että Alpe D'Huez ja Les Deux Alpes oli laitettu kiinni kovan tuulen takia. Huoli lisääntyy. Tytöt halus kuitenkin skimbaamaan, joten mentiin Chamrousseen. Chamrousse on tosiaan Grenoblesta nähtynä lähin ja mun mielestä myös paskin hiihtokeskus. Ei juuri mitään hyvää sanottavaa koko paikasta.

Kun saavuttiin Chamrousseen, niin saatiin tietää, että melkein kaikki rinteet oli kiinni kovan tuulen takia. Yläasemalla näki, kuinka lumi lensi hirveätä vauhtia ja piiskasi puita. Lipun olisi saanut puoleen hintaan, mutta mä päätin lähteä alas ja jättää tytöt oman onnensa nojaan, kuten hyvän isännän kuuluu. Tulin kotiin vähän ennen kahtatoista ja nukahdin samantien. Viides päivä putkeen kun piti herätä joskus seiskan aikaan tais olla vähän liikaa. Tytöt tuli kotiin joskus ennen kello neljää, eli ei tainnut olla liian hauskaa laskemista heilläkään. Pari tuntia hengattiin ja sitten tytöt lähti kohti juna-asemaa ja Pariisia. Mä jäin Grenobleen, koska jonkun piti palauttaa tyttöjen vuokrakamat seuraavana päivänä. Tänään lähtö kello 16:39, pitää laittaa kämppä kuntoon ennen sitä.

Ainii, rakas kansaneläkelaitoksemme muisti mua sihteerivuoden aikana maksettujen liiallisten tukien takaisinperintäkirjeellä. Yhteensä 1484€ pitää maksaa takaisin. Auts. En nyt kirjoita tästä tän enempää, mutta kiteytän mun tulevaisuuden parilla sanalla: harmaa talous.

Mistä tulikin mieleeni, että mun eka freelance-projekti on valmis. Tein yhdelle mun jenkkitutulle hänen pikku firmalleen kotisivut referenssinä, että saan vähän portfolioon täytettä. Eikä mulla ole vieläkään sitä toiminimeä perustettuna ja muutenkin laskuttaminen jenkeistä olis ollut vähän vaikeeta. ProHealth Systems on firman nimi ja ne tekee... vähän kaikkea mikä liittyy kuntoiluun, lähinnä ammattilaisille. Tosi simppeli design, mutta onpahan eka nettisivu-referenssi.

Yksi mun ranskalainen luokkatoveri on Pariisista kotoisin ja se kutsui mut ja tytöt messiin katakombeihin seikkailemaan. Nice. Siellä on kuulema joku akustinen keikka ja paljon jengiä. Pitää ottaa joko saappaat tai sellaiset kengät, mitkä voi sitten pestä helposti keikan jälkeen, on niin märkää. Ei muuten oikeen oo vielä mitään pahempia suunnitelmia Pariisin varalle. Sacre Couer pitää mennä kattoon ja Laumieren japanilainen puutarha ainakin (siellä kävin juoksemassa kun olin 4 päivää Pariisissa 2002). Ehkä shoppailua. En tiä.

Speksifoorumeilla jengi alkoi pistää kolehtia pystyyn jotta mä saisin lentoliput speksin ensi-iltaan. Tuli ihan lämmin fiilis. Mutta speksi jää nyt tänä vuonna väliin totaalisesti, ei mahda mitään. Uusimmassa Puniksessakin oli ihan kuvallinen mainos speksistä, repesin aika totaalisesti kun näin sen. Mä olen niin varma, että siitä tulee hyvä. Paras speksi kahteen vuoteen.

Loma loma loma...

Huomenna on enää kaks luentoa ja sitten alkaa 10 päivän loma. Oh boy oh boy. Paru ja Maula saapuu Pariisista tänne maalaistollon luo hengailemaan ja laskettelemaan viikonlopuksi ja sitten sunnuntaina mä lähden niiden messissä Pariisiin. Pariisissa oon aina perjantaihin asti ja sitten lennän viikonlopuksi Lontooseen, josta lennän suoraan Grenobleen sunnuntai-iltana. Niin kivaa. Tanssijalkaa polttelee kyllä jo aika perkeleesti, eli Lontoossa kaatuu seinät ja lattia tömisee.

Mä rakastan sitä kun meidän proffat ei ikinä kerro etukäteen milloin on tentit. Tänäänkin maikka vaan sanoi, että "nyt pidetään tentti, mutta kaikilla saa olla läppärit ja kaikki materiaalit edessä." Kaikki katsoi hetken aikaa maikkaa hieman kysyvästi. Mä lähinnä etsin katseellani piilokameraa. Mutta sitten kaikki alkoi vaan rustata sitä tenttiä materiaalit edessä. Maikka jopa POISTUI luokasta noin vartiksi, jonka aikana käytiin ei niin hiljainen paneelikeskustelu aiheesta "Tentin oikeat vastaukset". Ihan käsittämätöntä. Yksi kysymyksistä oli jopa sama mikä oli ollut edellisen kurssin tentissä. Sopivan pehmeä lasku kyllä lomalle.

Työnhaku alkaa jo sujua. Nyt ei enää maistu suussa siirapille kun kirjoittaa härskin omakehuvia työhakemuksia. Eilen hain yhteen ihan mukavan oloiseen markkinointiviestinnän paikkaan ja tänään yhteen ostajan paikkaan. Toi ostajan paikka olis hieman vastuullisempi ja sopis muutenkin mulle kuin nakutettu, toivottavasti natsaa. Ens viikolla en kerkiä juuri hakemuksia lähettämään kun oon niin huitelemassa ja firmoilla loppuu toi työnhaku yleensä just helmikuun lopulla. Pitää tänään ja huomenna vielä skarpata.

Äiteekin jopa lähetti tekstarin tänä aamuna kannustaen työnhakuun: "Oletko hakenut jo Amerille? Voisit korostaa urheilullista taustaasi." Samaa soveltan mä haen mainostoimistoon ja kerron, että mä nauran aina hauskoille mainoksille. Varmasti erotun joukosta.

Speksifoorumeilla Satu ja Kansalainen Pennanen kävi hehkuttamassa, että Speksi näyttää jo tässä vaiheessa ihan helvetin hyvältä. Harmittaa kyllä ihan sairaan paljon että en pääse tekelettä katsomaan. Wää. Mut toisaalta, mä en halua niin sanotusti katkaista mun vaihtoani käymällä Suomessa, meinaa silloin ei mun mielestä kerkiä tarpeeks irtautumaan Suomesta. Eli sori vaan Minna, sä et ollut Islannissa vaihdossa, vaan kahdella lähes peräkkäisellä lomalla. Lälläslää. Speksin tekeminen oli kyllä yksi hauskimmista KY-uran kokemuksista, pitänee hakea myös seuraavaan kässäriporukkaan ja ehkä jopa näyttelijäksi. Siis jos Speksi tulee myös 2007, that is.

Mä tuun tosiaan Suomeen takas 28.4. KY:n kulttuurisektori järkkää jo kovaa vauhtia mulle "tervetuloa takaisin"-bileitä. Soile on antanut näille bileille hauskan pseudonimen "Wappu". Mut kiitos vaan että noin muistetaan, vallan lämmittää.

Ainii, laittaan nyt lopuksi, että mä en meekkään Lontoossa niihin bileisiin mitä mä ekaks hehkutin, vaan tänne:



Andy C soittaa tuollakin, mutta noi on siis Hospital Recordsin 10-vuotisbileet. Nice. Pitänee mennä jonottamaan joku 1-2 kaks tuntia ennen ovien avaamista. Jännittää jo nyt. Hiiii.

Reeeeeeaaaaaally?

Toi on vaihtariporukan uus catch-phrase. Se on Austin Powers II:sta. Mutta kaikki hokee sitä, myös minä. Minä ja Marco käytiin perjantaina tällainen sananvaihto:

M: "I'm so hungry I could fuck a donkey."

H: "I've tried it, doesn't work."

Tsiih.

Kävin eilen taas Bastillessa. Nyt se gondola toimi taas, eli pääs huipulle asti ilman kahden tunnin patikointia. Ilma oli varsin kiva ja (mie) sain napsittua jonkin verran kuviakin.



Tolla siis nousin Bastilleen. Ihan itse.



Maisema ylhäältä. Grenoble on muuten yksi Ranskan saasteisimmista kaupungeista ympäröivien vuorten takia, can you tell?



Nyt seuraa hieman maantietoa. (klikkaa kuva suuremmaksi niin näät paremmin.) Mä siis asun tossa punaisessa täplässä ala-vasemmalla, Hôtel Bristol ja neljäs kerros kadun puolella. Kadun nimi on Avenue Félix Viallet ja sen päässä siintää mun koulu (oikealla). Félix Viallet poikkasee myös ton hemmetin pitkän kadun nimeltä Jean Jarreau. Jean Jarreau on kuulema Euroopan pisin katu. Se jatkuu samalla nimellä läpi seuraavan kolmen kylän, yhteensä vissiin joku parisenkymmentä kilometriä. Suora se on ainakin.

Mä siis asun tosi lähellä ydinkeskustaa, mikä on tosi jees. Aina jos mennään leffaan tai baariin niin mun tarvii kävellä ehkä maksimissaan 400 m. Leffateatteri on oikeasti 100 metrin päässä. Sijainnin puolesta ihan paras paikka siis. Ja keskellä virtaa joki, eli Isère. Sen vesi on todella kirkasta, sillä se saa alkunsa ympäröiviltä vuorilta. En tietenkään menis juomaan sitä mutta silti.



Bastillen ja kaupungin välinen korkeusero on 500 metriä ja välillä pudotus on aika jyrkkä, mutta kiipeillä täällä ei voi. Bastillesta lähtee monta eri vaellusreittiä, keväällä meinaan ehdottomasti käydä kapuamassa yhden korkeamman mutta helposti kiivettävän vuoren huipulle. Siinä menee koko päivä mutta on ehdottomasti sen arvoista kuulema. Jee.




Grenoblelaista arkkitehtuuria kauheimmillaan. Paikallinen Merihaka. Villi veikkaus: noi rakennettiin vuoden 1968 olympialaisia varten kisaajille ja turisteille. Noi on vielä kaupungin korkeimmat rakennukset, joten ne näkee hyvin melkein kaikkialta. Kunnon torahampaat.



Matkalla alas leikin paparazzia.

Mä en tiedä kerroinko mä tän jo mutta kerrotaan nyt uudestaan, jotta tulee toistoa. Tää koulu oli siinä kuuluisassa management-koulujen rankingissa sijalla neljätoista. Neljätoista! Meidän armas kauppishan oli vasta sijalla 33, joten tän koulun pitäisi olla sitten huimasti parempi. Jotenkin mä en vaan näe että miten se voisi olla mahdollista, meinaa tää koulu on niin monelta osaa sellainen yksi vitun häröpallo että ei mitään rajaa.

Eilen käytiin taas, yllätys yllätys, leffassa. Leffa oli mulle entuudestaan täysin tuntematon Everything is Illuminated, mutta se osoittautui todella positiiviseksi yllätykseksi. Kyseessä oli Liev Schreiberin esikoisohjaus ja pieniä esikoisohjaajan lapsentauteja lukuunottamatta (KATTOKAA TÄTÄ KAMERAN LIIKETTÄ! NYT MÄ FEIDAAN TÄLLAISEEN SIELUNMAISEMAAN! MÄ OLEN TAITEELLINEN! WÄÄ!) oli erittäin ammattitaitoisesti tehty. Aluksi leffa oli ihan hersyvän hauska, mutta muuttui loppua kohti tosi herkäksi ja humaaniseksi. Tuli ihan herkkis olo. Niisk. En nyt kerro juonesta mitään, mutta paljastan sen, että leffan toinen päähenkilö on ukrainalainen Alex, joka puhuu maailman hauskinta broken Englishiä. Erityisesti tää dialoginpätkä tipautti totaalisesti (ulkomuistista):

Alex: You often go carnal with girls, yes?

Jonathan: What?

Alex: You have sexed a lot of women, yes?

Jonathan: Not really.

Alex: What you mean 'not really'?

Jonathan: Well I'm no monk but I'm no John Holmes, either.

Alex: I have heard of this John Holmes, he have the premium penis, yes?

Jonathan: Yes.

Alex: In Ukraine, everybody have penis like that.

Maksoin juuri 370€ arvoisen alppimatkan, mitä budjettini tervehtii varmasti ilakoiden. Matkaan toisaalta sisältyy aivan kaikki: matkat, hissiliput, hotelli, safkat(!), viinat(!!!) ja bileet. Eli jos mä olisin sen alppimatkan aikana Grenoblessa (tai missä tahansa muualla) niin mulla menis ihan perus elämiseen ja ulkoiluun ainakin noin 100€, eli halvaksi tulee. Sen lisäksi varasin vihdoin hostellin Lontoosta, mikä oli kummasti päässyt unohtumaan. Ilokseni huomasin myös sen, että ne True Playaz-bileet onkin jo perjantaina, eli mä voin olla siellä tappiin ast. Jos ne olis ollut lauantaina niin mun olis pitänyt lähteä sieltä ajoissa pois, jotta mä kerkeäsin lentokentälle aamulennolle. Samoilla silmillä, no less.

Tein muuten klassisen moan työnhaussa: muokkaan samaa hakemusta, jota sitten pistän eteenpäin joka paikkaan mutta ah, ihanaa, en sitten tajunnut vastaanottajaa itse hakemuksessa vaihtaa joka kerta. Nyt kaikki rekrytoijat luulee olevansa töissä HSE:n opintotoimistossa. Bugger.

Tällä viikolla on vain neljä päivää koulua ja tänään maanantainakin on vaan sitä taidekurssia, eli sitä ei lasketa. Meidän pitää ottaa joku vanha taideteos ja modernisoida se jotenkin. Tää on meidän tekele:



Ei kovin kliseisempää olis voinut keksiä.

All work and no play...

... make Henri a dull boy.

Viimeiset kaksi viikkoa ollut aivan liian rankkoja koulun suhteen. Wää. Viime viikolla oli se kuuluisa 8-20 päivä ja tällä viikolla meno on samanlaista 9-17 kolmena päivänä, mut onneks perjantaina on vaan 9-13. Sen jälkeen vielä yks viikko täysmittaisia viikkoja ja sen jälkeen me saadaan aina torstai ja perjantai vapaaksi.

Pakko sanoa kyllä, että arki on iskenyt vastaan viimeistään viime viikolla. Enää mikään ei varsinaisesti innosta eikä oikein osaa odottaa mitään "uutta" innolla. Luennoillakin oon alkanut sluibata aika kun ei enää oo sellainen "voi ei mä olen edustamassa täällä Suomea, en mä kehtaa olla kuuntelematta"-olo. Nyt venaan vaan viikkoa 8, eli lomaa. Oih.

Mutta! Stop the press! On mulla täällä ollut kivaakin. Lauantaina oli se mun mainostamani Gaala-ilta ja oli kyllä aika hemmetin asialliset kekkerit (sietääkin 32€ hintaan!) Siellä oli skumppaa niin paljon kuin jaksoi kantaa (ja jonottaa), muotinäytös, yllättävän hyvä DJ ja kaikki ihmiset hemmetin hyvän näköisinä. Meni johonkin aamuviiteen ja nyt on kurkku kipeä.

Mie tykkään kuvista ja nii työkii:



Vasemmalta: Shahrooz (AUS), Marco (NOR), Rob (USA), Henri (FIN) ja Brad (USA).



Hello. And welcome to Jaaaaaaaaaaazz Club. NNNiiiiiiiiiiiiiiiiice.



Tolta meidän koulu näytti siis lauantaina. Tolta! Ihan kuin joku bizarro-maailma. BTW, ekaks luulin että se punainen kokolattiamatto oli ihan vaan tyylin takia, mutta kun illan lopuks kattoi kaikkea sitä hajonneiden lasien ja tupakantumppien määrää, ymmärsin että ehkä sillä oli joku funktiokin. Ehkä.



Mä opetin Robille miten esittää suomalaista PK-yrityksen toimitusjohtajaa firman ruotsinristeilyllä. Ei suostunut laittamaan takkia olalle roikkumaan peukusta tai laittamaan toista kättä lanteelle peukku (myös) pystyssä. Mutta muuten täydellinen imitaatio.



Rakkauden Weijo nähty Marcon selässä aamuyöstä!



Ihan oikeasti EN SAMMUNUT. Mä ummistin silmät tasan tarkkaan pariksi sekunniksi. "En mää sammunu, mää vaan vähän oikasin!" Ei mut ihan oikeesti. Graham tosin sammui ja Rob läpsi sen hereille aika äänekkäästi.

Noita bileitä lukuunottamatta on kyl ollut aika maanisen tylsää. Mulla tosiaan muuttuu lukujärjestys viikon 8 jälkeen sellaiseks, että mulla on to ja pe (paria poikkeusta lukuunottamatta) vapaana AINA. Mutta se tarkoittaa sitä, että for the time being me istutataan luennoilla kuin ... joku hyvä vertaus. Tänään loppui eka kurssi ja ei mitään hajua miten se meni. Täällä tosiaan opetus on sellaista että meidän eri kursseilla puhutaan käytännössä samoista asioista mutta aina välillä sit lukujärjestyksessä vaan lukee, että nyt on eri kurssi menossa. Tylsää.

Tanskan pikku ristiretki muslimeja vastaan on saanut täälläkin aika hyvin huomiota. Se parturi missä mä kävin oli arabialainen parturi ja ne leikkaa parran silleen perinteisesti partaterällä. Kun mä meen sinne uudestaan niin mä pyydän parran leikkuutta ja just kun se terä on mun kurkulla niin mä sanon: ”Kerroinko muuten olevani tanskalainen?” Ja sitten kun se vetää multa kurkun auki niin viimeisillä voimilla huudan ”Lälläslää, kusetin! Olenkin suomalainen! ... öörgh.” Olis vähän hyvä jekku.

Mut ihan tosissaan me ollaan Fahmin kanssa vähän jauhettu tästä (Fahmi on siis itse muslimi). Näyttäis siltä, että joku tanskalainen ääridelegaatio olis lähtenyt ne kuvat (plus kuulema pari muutakin, jotka ei ollut Jyllans Postenissa) kiertämään Lähi-itää ja kiihottaen ihmisiä Tanskaa vastaan. Ja tähän kun yhdistetään se, että tavalliselle Lähi-idässä asuvalla arabille sanomalehti tarkoittaa samaa asiaa kuin "valtion virallinen äänitorvi" niin kulttuurien törmääminen on valmis.

Fahmia vituttaa aika paljon hänen uskontoverien reaktiot ja se vielä selitti, että se Mohammedin piirtämisen kielto ei koske muita kuin muslimeja. Mutta mielenkiintoinen tilanne kyllä toi. Ja saa nähdä, että mikä tän lopputulos on. Kuolleita tanskalaisia? Keskustelua sananvapaudesta Lähi-idässä? Muslimit oppii mikä ero on riippumattomalla lehdellä ja valtion lehdellä? Se tanskalainen imaami joka on levittänyt tahalleen vääriä huhuja joutuu vankilaan?

Oli taas ilo käydä lukemassa vuosijuhlien lipunmyynnin jälkeistä keskustelua KY:n foorumeilla. Samat "en jaksanut herätä, eli KY ei ole kuntalaisiaan varten enkä mä mee mihinkään KY:n bileisiin ikinä"-argumentit jaksaa kyl ärsyttää vuodesta toiseen. Mut ei tästä enempää. En jaksa mennä härnäämään ihmisiä enää lisää foorumeille aiheesta, Sandy ja kulttuur@ ei tykkäis. Mut oikeesti tuntuu välillä että puolet fooreumeiden häiriköistä on jotain pihalle hemmoteltuja ainoita lapsia.

Ja sit mua ärsyttää kun Suomessa on tällainen kulttuurikevät tulossa:

09.02 DJ MOSUS (UK) @ Rose Garden
03.03 COMMIX (UK) @ Oasis
11.03 SCRATCH PERVERTS (UK)@ Kaivohuone
17.03 BLU MAR TEN (UK) @ Mocambo
07.04 DJ FRESH (UK) Helsinki Club

Sami ja Riku osannee ainakin arvostaa Scratch Pervertsien Suomeen tulemista. Mutta itse en näe siis noista ensimmäistäkään. Iso wää.

Hei hei taas ensi viikkoon!

Blogit on uus kuntis

On. Tääl on kaikki kivat tyypit.

Oli hauska kun törmäsin Samiin messengeriin viime tiistaina tai maanantaina. Mulla kello oli 9 aamulla ja Samilla ties mitä. Mä olin just tullut kouluun, Sami tullut baarista kotiin. Mä oon kylmässä ja tylsässä kaupungissa, Sami lämpimässä ja mielenkiintoisessa.

Mut potkittiin just koulusta pihalle. Ei silleen "expelled"-tyyliin vaan ne pistää mestat kuntaan huomista valmistujaisjuhlaa varten. Mäkin oon menossa sinne kun mulle hehkutettiin, että ne on vuoden oikeesti parhaat bileet, vähän niinkuin paikalliset vuosijuhlat ja promootio yhdessä. Oli kyl aika makeeta kun yön aikana ne oli levittänyt punaisen kokolattiamaton koko kouluun, jopa rappusiin. Lipun hinta oli tosin kanssa ihan kiva 32€ ja siihen sisältyy sisäänpääsyn lisäksi vain rajattomasti skumppaa. Mikä sinänsä on ihan jees.

Speaking of koulun juhlat, niin siellä ladies's night bileissä oli kuulema jotkut harrastanut hirvittävässä humalassa seksiä keskellä tanssilattiaa. Tämä tuli ilmi kun jotkut nerokkaat keksi laittaa kuvat tästä kauniista aktista yleiseen levitykseen. Itse en tosin nähnyt niitä (en olis pistänyt tänne! :P), enkä siis ollut bileissäkään. Mut tällaista tänne eurooppalaisen sivistyksen kehtoon. Hyvä Mika! Hyvä Suomi! Miksi meillä aina käy näin? Den glider in.

Paikalliset ei muuten osaa niistää. Mun yhdellä kurssilla kaks ihmistä niisti todella äänekkäästi, mutta todella tehottomasti, eli ne ei siis saanut räkää irtoamaan (enduring image, isn't it? wasn't it? marvellous!). Ja tämä johti siihen, että ne niisti koko helvetin tunnin ajan. Teki mieli huutaa.

Samalla tunnilla muuten opin sanakirjaa selaillessani, että "lapsus" on lainasana. Lapsus tarkoittaa ranskaksi "moka" tai "lipsahdus." Mä olin aina luullut (sikäli kun mä tälle olin ennen ajatustakaan uhrannut), että lapsus oli johdettu sanasta lapsi, mutta homma taitaakin olla täysin päinvastoin. Kaikkea sitä oppii.

Lisää leffoja, mitä olen täällä käynyt katsomassa: Good Night & Good luck mikä oli epätasaisen hyvä. Siihen oli väkisin lisätty yksi turhahko sivujuoni, mutta silti leffa oli ihan älyttömän lyhyt - 1h25min! Ja veikkaan, että leffa vaatii tietyn asiaan vihkiytymisen ennen kuin siitä saa kaiken irti (itse vanha history buff aina yläasteelta asti). Leffa siis kertoo McCarthyn ajan kommunistivainoista. George Clooneyn edellinen ohjaama leffa oli ihan törkeän hyvä, tää ei ihan yltänyt samalle tasolle. Leffa oli turhan kritiikitön esmes CBS:ää kohtaan. Mut pääroolin esittäjä oli ihan saatanan kova.

Varasin ja maksoin tiistaina lennot Pariisista Lontooseen ja Lontoosta Grenobleen. Which was nice. Mä meen mun lomaviikolla Marun ja Paulan vieraaksi ensin Pariisiin ma-to ja lennän sit Lontooseen viikonlopuksi. Ei malta odottaa. Junkkahammasta kolottaa jo sen verta et paikka päästä bilettää. "Aina kun mä saan Chappii niin mun on pakko päästä joraa."

Tää viikko oli koulun puolesta yhtä murhaa, jos ei eilistä vapaapäivää lasketa. Tiistaina olin koulussa 8-20 ja luentoja oli yhteensä 10 tuntia. Nice. Muutenkin vähän sellainen olo, että loma olis jo tarpeen, vaikka tän vaihdon piti nimenomaan sitä lomailua. Koulu vois olla helpompaa jos mulla olis se mun alkuperäisesti himoitsemani pääaine (markkinointiviestintä) eikä tää ostaminen; joko tunnit on liian tylsän itsestäänselviä, pitää kirjoittaa liikaa muistiinpanoja tai sitten tehdään laskentatoimea, joka on perseestä. Laskentatoimi arseifrån.

Tällaisia ajatuksia näin viikonlopun alla. Saatte syyttää tylsää kouluviikkoa.

YK-äiti etsii miestä tositarkoituksella

Olin lauantain Genevessä. Junan lähtöajaksi oli merkattu 9:26 mutta liikkeelle päästiin mukavat kaksi tuntia myöhässä, jossain edelläpäin oli ollut joku tapaturma. Mutta mukavaa kun mulla oli paluujuna samana iltana jo 18:46, eli hyvin rajallisesta turismiajasta leikattiin samantien 2 tuntia pois. Käytännössä se tarkoitti sitä, että ei voitu mennä käymään YK:n edessä. Wää.



Toi on ihan Grenoblesta. Lunta oli tullut aika reippaasti pe-la välisenä yönä.



Tossa mun matkaseura. Laura, siis se toinen meidän koululainen täällä, ja kanadalainen Ashley. Plussaa tytöille nopeasta kävelystä, meinaa oli vähän kiirus. Tytöt oli varannut hotellin ja jäi Geneveen yöksi bilettään. Mun paluujuna oli muuten oikeesti tavallista suomalaista spåraa lyhempi. Meinasin vielä nukahtaa sinne.



Toi on Geneve-järven kuuluisa vesitykki, nyt onneksi pois päältä. Se on varmaan kesällä tosi siisti kun aurinko paistaa ja vesi suihkuaa moneen kymmeneen metriin. Mä en tajunnutkaan kuinka ikävä mulla on vettä. Grenoblessa on kyllä toi Isere-joki mutta silti, kun näki Geneve-järven niin tuli heti semmoinen haikean ihasteleva olo. Ilma oli sen verran sumuinen, että vastarannalle ei nähnyt. Se loi hyvän illuusion merestä, samoin lokit ja joutsenet.

Muutenkin Geneve toi mieleen Helsingin monella tapaa. Geneve on samalla tapaa matala kaupunki kuin Helsinki ja korkeimpana rakennuksene komeilee hieno kirkko. Lisäksi ihan keskustan vieressä on kivoja puistoja. Ainoa vaan että Genevessä on enemmän suklaapuoteja ja helvetin kalliita kellokauppoja. Meinasin ostaa Patek Philippen timanteilla päällystetyn rannekellon mutta sit mä ajattelin, että se vois olla vähän kylmä mäessä ja jätin kaupan hyllylle. Ehkä P-Diddy ostaa sen sitten pois kuleksimasta.



Uskomattoman hienoja graffiteja Genevessä.



Geneven korkein rakennus, eli St. Pierren (Pyhä Pietari) kirkko, sisältäpäin nähtynä. Ei jaksettu maksaa 2,8€ että oltais päästy kipuamaan torniin. Mutta sisältä varsin kivan näköinen.

Jollekin keskiajalla eläneelle talonpojalle kirkossa käynti on saattanut olla hieman eri asia kun meille nykyajan immeisille. Väännät ensin niska limassa 6 päivää aamusta iltaan pellolla ja nukut yösi pienessä torpassa ja sunnuntai-aamuna menet upeaan ja massiiviseen kirkkoon, jossa on mieletön tunnelma varsinkin messujen aikaan poikakuorojen laulaessa ja papin jylistessä latinaksi saarnatuolissa. Vaikea kuvitella miten siihen aikaan kukaan on voinut olla ateisti. "Totta kai Jumala on olemassa - kato nyt tätäkin massiivista kirkkoa!" Nykyään kirkko ei ole enää "kaupungin paras show". Päätelköön tuosta kukin mitä haluaa.

Olipa syvällistä.



Kirkko ulkoapäin. Noi puut oli kuin suoraan jostain Tim Burtonin leffasta, mutta varmaan kesällä tosi kauniita.



Tää on varmaan joku sääntö, että jos jossain kaupungissa on YK:n rakennus, niin siellä pitää olla keskellä kaupunkia tekojäärata. Tjeu, New York ja Geneve.



Korni valoshow. Buu!

Geneve noin ylipäätänsä oli ihan kiva, mutta sinne kannattaa suunnata keväällä tai kesällä. Nyt oli ehkä vähän liian kylmä ja muutenkin ne kaikki puistot ja Geneve-järvi olis varmaan miellyttävämpiä lämpimämmillä ilmoilla. Shoppailemaan sinne ei kyllä kannata mennä, ainakaan opiskelijabudjetilla. Kaikki oli aika törkeän kallista ja suurin osa puodeista oli sarjassamme Prada, Dolce, Armani, Boss etc.

Kotiin tultuani menin kebabille (paikallinen kebab on muuten erittäin hyvää, tehty oikeaoppisesti lampaanlihasta) ja siitä amerikkalaisten biksiin pelaamaan pokeria. Pelattiin kaksi turnausta ja lopetettiin kello 4:26 yöllä. Pääsin omilleni.

Seuraavana päivänä heräsin kahdelta päivällä, mikä on nyt mun uusi Ranskan ennätys. Normaalisti herään viimeistään ennen yhtätoista riippumatta siitä mihin aikaan oon mennyt nukkumaan. Oli kyllä aika raukea olo herätessä. Aamiaisen jälkeen aloin suoraan koodaamaan mun toiminimen (jota en ole _vieläkään_ virallisesti perustanut) kotisivuja. Ne alkaa olla jo aika pitkällä. Pistän kohta ne kommenttikierrokselle kaikille mun asiantunteville tutuille. Tarkoitus olisi saada koko hoito valmiiksi ennen maaliskuun alkua viimeistään.

Illan lopuksi mentiin, yllätys yllätys, elokuviin. Sunnuntaisin Grenoble on maailman tylsin kaupunki hengata ja leffassa käynti on halpaa (6,20€ opiskelijoille) niin ei ihme että sunnuntai-leffasta alkaa tulla jo hieman perinne. Leffa oli Lord of War ja oli erittäin asiallinen pätkä. Ensimmäinen puoli leffasta oli hyvää mustaa komediaa ja loppupuolella alettiin jo hieman moralisoimaan asekauppaa. Loppuun asti erinomaisesti ohjattu ja Nicolas Cage oli pääroolissa hyvässä vedossa. Hot tip! Vain yhden huonon leffan oon vaihdossa ollessani nähnyt ja se oli Color Me Kubrick. I'm on a roll.

Nyt mä istun taas koulussa meidän "ulkkaripöydässä" (me istutaan _aina_ saman pöydän ääressä) ja ahdistun kesätöistä. Urawebissä olisi joitain hyviä viestintäjuttuja, mutta mulla ei noita viestinnän opintoja ole ihan liikaa. Paras skenaario olisi saada toukokuusta lähtien joku projekti toiminimen kautta ja tehdä sitä kesä etätyönä, mutta sen varaan ei voi oikein laskea. Tai siihen, että saisi joitain pienempiä projektejakaan. Pakko löytää ees joku backup-duuni.

Signing out.