Nähdä speksi ja kuolla (lotsa pictures, btw)

Speksin lämmin vastaanotto ei ole jäänyt huomaamatta täälläkään päin maailmaa. Erittäin hienoa homma ja onneks olkoon koko tuotantotiimille. Ja harmi että en tosiaan päässyt katsomaan sitä. Mutta siitä myöhemmin lisää.

Saavuin Pariisiin maanantaina tosiaan joskus puoli yhdeksän aikaan ja lähdin seikkailemaan kohti Marun ja Paulan kämppää. Ilma oli mitä hirvein: kylmä ja sataa vettä. Tää tuli itse asiassa olemaan koko viikon teema, meinaa aurinkoa en nähny Pariisissa kertaakaan ja Lontoossakin vain lauantaina.



Maru ja Paula asuu Sacre Coeurin vieressä, joka on siis about Pariisin korkeimman mäen päällä. Sieltä avautuu ihan kivat näkymät...



... like so.



Paula aamiaisella. Lupasin olla laittamatta tätä kuvaa blogiin, mutta epäonnistuin. BTW, kuvan valo tulee siis lampusta, ei auringosta. Wää.

Paulan ja Marun kämppä on ihan sairaan makea. Se on jonkun suomalaisen elämäntapataitelijan omistama ja siellä on ihan kipeän väriset seinät. Toinen huone on sellainen avokadonvihreä ja toinen verenpunainen. Huoneet on vielä silleen sopivan kitchisti sisustettu, hyvällä huonolla maulla (kristallinen kattokruunu kylpyammeen päällä, anyone?). Ainoa vaan että talossa kuuluu käytävältä melu tosi herkästi ja talossa asuu ihan vitusti rääkyviä kakaroita. Tuli seurauksena taas työnnettyä omien lasten hankinnan takarajaa pari vuotta taaksepäin jonnekin sinne viidenkympin paremmalle puolelle.



Louvren edestä. Sisään ei päässyt, koska museo on tietenkin suljettu aina tiistaisin. Olisin halunnut mennä sisään ja salakuunnella Mona Lisan edessä ihmisten keskusteluja ja kattoa kuinka monta kertaa kuulee sanat "Da Vinci Code". Varmaan aika monta kertaa. En sit mennyt ollenkaan, kun tulistuin niin tosta tiistain oveltakäännytyksestä. Ai ei mun (opiskelijahintainen) lippuraha kelpaa, vai? No ei sitten. Menin kattomaan Brokeback Mountainin, joka oli ihan törkeän hyvä. Aika pirusti erilainen mitä olin odottanut. Käykää katsomassa.



Seuraavana päivänä Paulalla oli vapaapäivä, joten me mentiin sinne Laumiéren puutarhaan kikkailemaan. Silloin kun mä olin Ranskassa duunissa 2002 niin mä asuin tässä vieressä 4 päivää mun silloisen pomon tyttären kämpässä ja kävin täällä puistossa juoksemassa ja kikkailemassa. Joko aika kultaa muistot tai sitten se oli vielä puhkeamatta kukkaan, meinaa se näytti nyt aika hirveältä. Tosi tossa ilmassa mikään ei juuri näyttäis kovin hyvältä.



Pakko oli käydä kanssa Eihvel-tornin juurella. Helvetisti jengiä oli jonossa maksamassa sitä 11.40€ lipun hintaa huipulle nousua varten. Itse en vaivautunut. Grenoblessa saa ihan tarpeekseen korkeista paikoista ja komeista näkymistä.



Rieumukaari! Ilakoi ilakoi! Harmittaa kun nää kuvat olis niin monta tuhatta kertaa parempia sinisen taivaan kanssa. Ja sade totta kai rajoitti otettujen kuvin määrää ja sommittelun laatua kun vaan piti räpsäistä yksi kuva nopeeta ja juosta seuraavan katoksen alle. Tyhmää. Olin fiksuna poikana jättänyt hanskat Grenobleen ja näpit oli ihan koko ajan jäässä.

Illalla tehtiin sushia ja nautittiin ne Marun ja Paulan kahden vaihtarifrendin kanssa. Saksalainen ja ruotsalainen mimmi, ihan mukavia molemmat ja mukava ilta all around. Mietin jonkin aikaa, että olisinko mennyt kuuntelemaan Pendulumin breaks-settiä yksiin bileisiin, mutta äänestin sitten lopulta itseäni vastaan. Järkeilin, että parempi säästellä fiiliksiä Lontoon niitä bileitä varten.

Olin keskiviikkona bongannut metrossa, että täällä oli joku Star Wars-näyttely. Aina jos saa sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla taantua 8-vuotiaan tasolle ( ja vielä ilman alkoholia), niin pakkohan sellainen mahdollisuus on käyttää hyväksi.

Näyttely on ollut Pariisissa jo kohta 8 kuukautta, mutta se vetää silti joka päivä kipeitä ennätysyleisöjä. Lippua ostettaessa piti ilmoittaa, että mihin aikaan haluaa mennä itse Star Wars-osioon, sillä samalla lipulla pääsee tiedekeskuksen puolella myös. Mietin, että voisihan sitä vaikka 1½ tuntia hengailla tavallisella puolella ja vasta sitten mennä elämään lapsuutta uudelleen. Virhe. Teki mieli purra omaa kättä jotta ei olisi ollut niin käsittämättömän tylsää. Surffasin läpi kaikki eri näyttelyt noin viidessä minuutissa ja lopun aikaa istuin penkillä ja venasin.



Pitkän jonottamisen jälkeen vihdoin pääsi sisälle. Heti sisään päästyä tajusin, että tämähän on se prikulleen sama näyttely mikä oli Helsingissä 2004. Voi paska. Silloin Helsingissä oli ihan huippua kun siellä oli niin väljää ja voi hengata rauhassa. Tämä Pariisin versio oli täynnä ärsyttäviä penskoja välipalajugurtteineen. Hirveä ryysis oli.



Yoda in a yar.



Tänä keväänä trendikäs mies pukeutuu mustaan Dark Jedi apprentice robeen - arkeen ja juhlaan! Lahjavinkki hänelle. Toi olis ihan sairaan siisti, tahtoo tollaisen.



Tosta vois saada jo kohtalaisen hinnan eBayssa.

Eli kulutin siis noin neljä tuntia nähdäkseni näyttelyn, jonka olin nähnyt jo kaksi kertaa Helsingissä ja maksoin koko lystistä 8.50€. Hyvä Henri. No mut ei SW-fanius oo koskaan järkeä juuri katsonutkaan. Mut en olis mennyt jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää.

Meidän piti tosiaan mennä torstai-iltana yhden mun ranskalaisen luokkatoverin kutsumina katakombeihin seikkalemaan, mutta se teki - yllätys yllätys - oharit. Päätettiin ottaa ilta ihan suht' rauhallisesti ja mentiin syömään krepit ja parille bisselle. Maksoin tuopista Marun ja Paula paikallisessa ihanat 7.40€. Olis pitänyt kysyä hinta etukäteen.

Heräsin perjantaina kello 5:15 kun piti keretä lentokentälle. Oli jännä fiilis istua Charles de Gaulle junassa niin aikaisn aamulla. Junassa oli sellainen hämärä keltavihreä valaistus. Jos joku olis videoinut mun istumista siinä, niin siitä olis oikeasti saanut tosi hyvää matskua triphop-musavideolle. Sen verran epätodellisen näköinen se koko juna oli puoliksi nukkuvine matkustajineen. Muutenkin oli tosi outoa herätä Pariisissa ja sitten olla Lontoon keskustassa kello 10:30 samana aamuna.

Lontoossa oli perjantaina about samanlainen ilma kuin Pariisissa. Menin suoraan Genertator Hostelliin (joka on muuten tosi jees: halpa ja hyvää palvelua lähellä Lontoon keskustaa) ja heitin kamat omaan safeboxiin. Lähdin vaeltelemaan ympäri keskustaa.



Piccadilly Circus. Meinasin auton alle kun en muistanut sitä niiden käänteistä liikenteen kulkusuuntaa. Miksei ne voi eurooppalaistaa sitä?



Iso Ben ja turisteja. Ja katsokaa kuvassa näkyy aurinko! Uskomatonta.

Perjantai-iltana oli tosiaan ne mun kovasti hehkuttamat bileeni. Olin hyvin levoton jo monta tuntia ennen lähtöä. Menin hostellin alakerran baariin siemailemaan punnan stobeja ja rentoutumaan. Juttelin jonkun todella todella tylpän britin kanssa jonkin aikaa, kunnes kyllästyin ja suuntasin kulkuni kohti klubia.

Olin googlettanut sen klubin nimen etukäteen ja kävi ilmi, että kyseessä oli yksi euroopan suurimmista homoklubeista. Nice. Tiesipähän odottaa mielenkiintoisia decoja. Pääsin klubille sisään ensimmäisten joukossa. Klubissa oli 4 eri huonetta joissa jokaisessa siis soitti erilaiset DJ:t. Pääsali oli todella iso ja iloitsin, että ei varmaan ainakaan tilan puutteen vuoksi tuu oleen paskat bileet. Olin väärässä, mutta ei siitä vielä sen enempää.

Illan eka DJ oli nu:tone ja hän soitti sellaisen aika perus lämmittelysetin. Ei mitään liian nopeeta ja inspiroivaa, mutta ihan jees. Sen jälkeen tuli vuoroon Total Science, joka yllätti meikäläisen varsin positiivisesti. Kenties illan paras esitys. Seuraavana vuorossa oli illan synttärisankari, eli London Elektricity. Kyseessä oli siis Hospital Recordsin 10-vuotisjuhlat ja London Elektricityn Tony Coleman on kyseisen lafkan CEO. LE veti ihan ok setin, mutta tässä vaiheessa alkoi jengiä olla ihan ruuhkaksi asti. Mielenkiintoisena lisänä Tony oli tuonut lavalle kaksi silikonilla höystettyä esitanssijaa hoitsupuvuissa (daah, Hospital Records?). Ne siinä nuoleskeli toisiaan ja väänteli eikä osannut tanssia juuri yhtään. Onneks ne oli vaan sen yhden setin ajan.

London Elektricityn jälkeen oli vuorossa "legendaarinen" LTJ Bukem ja MC Conrad. Veti mun mielestä aika legendaarisen tylsän setin. Bukemin vahat biisit jostain 90-luvun alulta on ihan rautaa, mutta toi uusi kama ei sytytä juuri yhtään. Menin vilvoittelemaan melkei koko setin ajaksi. Seuraavana vuorossa oli Andy C.

Andy C on ilman muuta mun suosikki-DJ tällä hetkellä ja muutenkin varmaan koko "skenen" arvostetuin esiintyjä. Se on aika siistiä kun ennen Andyn settiä yleisössä alkoi olla sellainen tietty kuhina ja valmistautuminen. Jengi allkoi pakkaantua lähemmäs lavaa ja jengiä virtasi koko ajan lisää. Ikinä en ole ollut noin kuumassa ja täydessä tilassa ja pakko sanoa, että se häiritsi ihan sikana. Pilleripäiset tyypit hyppii niskaan koko ajan. Olin odottanut Andyn keikkaa kuin kuuta nousevaa mutta koko ajan mietin vaan, että missäköhän vitussa tätä keikkaa vois katsoa rauhassa. Lopulta menin ihan hallin perällä ihastelemaan meininkiä kaukaa.

Andy veti musta aika laiskan setin. Monet biiseistä oli sellaisia mitä oon kuullut ekan kerran jo joskus kolme vuotta sitten ja silloinkin tuhanteen kertaan. Viimeiset 20 minsaa setistä oli kuitenkin ihan rautaa ja munkin oli pakko raahautua lavan eteen. On se hieno mies, mutta petti kuitenkin odotuksia jonkin verran. Toisaalta mun odotukset oli niin korkealla, että tuskin kukaan olis niitä voinut täyttää. Andy sais kyllä tulla Suomeenkin joku kerta. Andyn keikan jälkeen kävin ostaan Hospital Recordsin T-paidan, kuuntelin pari biisiä High Contrastilta ja lähdin meneen. Kanye West - Gold Digger (High Contrast Remix), oli ihan sairaan hyvä biisi, mutta hallissa oli yksinkertaisesti niin saatanan kuuma että oli pakko poistua.

Loppuilta katkelmittain: .... jengiä olis saanut olla noin puolet vähemmän ... yrtti haisee ihan uloskin asti ... joku tyyppi oli yrittänyt hyökätä pokejen kimppuun ja oli saanut omasta puukostaan ... jaettu taksimatka mukavan englantilaistuneen italialaismimmin kanssa, joka oli tulossa Suomeen opiskelemaan ... nukkumaan kello 4:40 .... herään joskus kuuden maissa siihen kun irkkukämppis harrastaa seksiä jonkun pubiruusun kanssa viereisessä sängyssä ... en saa enää unta.

Lauantaina paistoi Lontoossa aurinko. Kävin räpsimässä vähän lisää kuvia ja etsiskelemässä hyviä tarjouksia alennusmyynneissä. Matkaan tarttui kivat 3/4-pituiset shortsit. Kyllästyin aika nopeasti vain kuleskeluun, joten suuntasin leffaan. Maksoin itseni kipeäksi yhdestä leffalipusta, mutta Walk the Line oli EHDOTTOMASTI sen arvoinen. Vuoden elokuva meikälle ja tänä vuonna niitä hyviä leffoja on tullut nähtyä aika pirun monta jo. Pakko mennä katsomaan uudestaan. Joaquin Phoenix ja Reese Witherspoon (lusikkansakanssa) veti ihan mielettömät roolit. Parasta leffassa oli just se, että se oli heitetty ihan täysin näyttelijöiden varaan, meinaa leffan dialogi ja "juoni" oli suht tavallista, mutta näyttelijät vei sitä eteenpäin niin hyvin. Iso käsi Joaquinille ja Reeselle jos luette tätä!

Illalla menin nukkumaan jo joskus kello ysi, mutta herään taas kello yhdeltä yöllä kun se sama irkku tulee kaverinsa kanssa polttamaan jointteja meidän hostellihuoneeseen. En tämänkään jälkeen saa enää unta, vaan valvon viiteen asti ja otan suunnan kohti Stanstedin lentokenttää. Onneks Lontoosta on suora lento Grenobleen ja halpakin vielä, joku 27€ veroineen.

Mulla meni Lontoossa ihan sikana rahaa ja vielä tosi turhaan. Saisivat siirtyä siihen euroon asap niin ei tarvis säätää noin sikana. Ja esmes Burger Kingit ei ottanut vastaan ollenkaan pankkikortteja, wtf? Mutta tässä esimerkki mun loistavasta rahankäytöstä:

Huomaan illalla, että mulla on joku £4 taskussa ja ostan Generatorin raflasta lamb curryn ihan vaan sen takia, että sais turhat kolikot käytettyä. Sitten muistan, että ainii, mun pitää tosiaan päästä sinne Victorian bussiasemalle ja maksaa se bussi Stanstediin, eli otolle ottamaan £10 ulos. Noh, bussissa voikin kulkea pummilla, koska on niin aikasta aamulla. Tästä innostuneena ostan sillä kybän setelillä itselleni Dr. Pepperin ja kävelen Victorian asemalle. Noh, lipun hinta ei olekaan £8 niinkuin muistelin, vaan juurikin se £10. Eli pitää maksaa kortilla ja mulla on vieläkin £8.80 mistä pitää päästä eroon.

Meen check inin läpi ja lentokentän HMV:hen, josta löytyy Eternal Sunshine of the Spotless Mind DVD halpaan £6.95 hintaan, jonka totta kai maksan vahingossa kortilla. Eli vieläkin on joku £7 käytettävänä. Ostan jonkun ihan random sandwhichin, josta syön puolet ja sitten vielä jonkun pussin M&M:iä. Vielä joku £2 jäjellä. Ostetaan vaikka ... toinen pussi M&M:iä. Puol puntaa jäljellä. Sitten tulee jano, eikä rahat enää riitä veteen.

Kun lentokone saapuu Grenobleen niin täällä on tietenkin ihan järkyttävän kaunis ilma ja jengi liikkui t-paidoissa. Ollut tollaista koko viikko. Nice. Muut ihmiset lentää lämpimään lomalle, mä lennän lämpimää karkuun. Hirvittää ajatella kuinka paljon mulla meni rahaa ton matkan aikana (erityisesti Lontoossa), varsinkin kun ei ole hirveästi jälkipolville näytettävää. Matkabudjetilla olis helposti matkannut Suomeen ja takaisin kattomaan speksiä ja osallistumaan kaikkii vuosijuhlaviikon rientoihin. No enhän mä voinut etukäteen tietää millaiset olosuhteet mua odottaa Lontoossa ja Pariisissa, mutta jälkikäteen olis ehkä kantsinut mennä Suomeen. Ei maha mitään.

Nyt on kurkku ihan saatanan kipeä ja räkää puskee. Helmikuun lopulla menee monella paikkaa kesätyöhaku umpeen, joten joutuu tsemppaa nää pari viimeistä päivää. Lataan Urawebistä monta sopivaa työilmoitusta ja täyttelen niitä sitten kotona, on niin huono fiilis, että ei tee mieli jäädä koululle hengaan.

Täällä on ollut koko viikon ihan upeat hiihtokelit, kuulema. Lunta on riittänyt ja aurinko paistanut. Kääntävät oikein puukkoa haavassa. Toivottavasti mä tervehdyn suht nopeeta niin pääsen rinteeseen pikapikaa. Kolme viikkoa siihen alppimatkaan.

Niiskuneiti kuittaa.