Väliviikkojen äiti

Pakko aloittaa symppiksellä tarinalla. Oon opettanut ranskalaisille jonkin verran suomea. Tai siis lähinnä vastaillut kysymyksiin, että miten eri kirosanoja, fraaseja jne. sanotaan suomeksi. Noh, torstaina meikäläinen aivastaa luennolla ja yks ranskalainen kaveri katsoo mua ja sanoo hymyillen: "khippis!" Nauroin varmaan joku viisi minuuttia putkeen, maikka mulkoili. Lallalaa.

Olin kotona kipeenä tiistain ja torstain kun oli kurkku niin kipeä ja kuumettakin jonkin verran. Tuijotin seinää ja yskin. Oli kivaa. Keskiviikkona oli ollut tentti, mistä mua ei kukaan informoinut etukäteen. Pistin sille proffalle meiliä, että miten mä voin kompensoida sen tentin ja kuulema hän "etsii jonkun ratkaisun". Varmaan käy silleen, että mä en tee sitä ollenkaan ja sit mulle annetaan kaikista kursseista joku B- ja toivotetaan tervemenoa. Mun opiskelumotivaatio lentää suorastaan.

Mun ei pitänyt mennä perjantaina bileisiin, mutta mut ylipuhuttiin mukaan. Ostin pelkästään pääsylipun 8€:lla ja siihen sisältyi open bar. Taktiikkana oli vetää kurkkukipuun pelkkiä shotteja ja viskiä. Onnistui tosi hyvin, illan päätteeksi mulla oli hyvä humala ja terveen oloinen kurkku. Kurkku tuntui hyvältä myös aamulla. Bileet itsessään oli vähän väsyneet. Täällä on joku ihme kilpailu menossa, jonka aikana kaikki järjestöt järkkää bileitä ja sit äänestetään parhaat bileet ja voittaja saa... jotain. Tai sit kyse on rekrytoinnista, en tiedä. En ole kuunnellut. Mutta neljät bileet samalla viikolla on jo aika paljon.

Simo Vassinen Fashion Exports (tm)lähetti mulle pipon Boliviasta! Mä olin pistänyt Simon blogiin kommentin, että onpas siellä lapsilla kivannäköisiä pipoja ja Simo oli tästä suivaantunut ja käynyt ostamassa mulle yhden. Ihana mies!



Mun teennäisen tekotaiteellisen kauppatieteilijän asu alkaa siis olla pikkuhiljaa valmis. "Joo, tää pipo on tosiaan Boliviasta, aitoa laamaa. Ja tää T-paita on Lontoosta yksistä levy-yhtiön 10-vuotisbileistä. En nyt vaivaudu sanomaan minkä, et sä kuitenkaan tiiä." Pitää vielä hommata jotkut keräilykappale-lenkkarit jostain Pariisista. Ja sit voin alentaa ääntäni sellaiseksi empaattisen ylimieliseksi bassoksi. Ja hamppuhousut. Katse kokoajan sellain haaveilevan utuinen. Puhun koko ajan siitä kuinka sydämeni jäi Ranskaan. En suostu syömään enää suomalaista juustoa ollenkaan. Mä niin odotan tätä.

Kerkesin tässä jo moittia tätä talvea kovin vähälumiseksi, otan nyt sanani takaisin. Täällä on tullut viimeisen kahden viikon aikana lunta ihan perkeleesti. Piti menemäni laskemaan eilen sunnuntaina mutta herätessä oli laaksossakin niin perkeleen kova tuuli, että jätettiin väliin. Tod. näk. vähintään puolet keskuksesta olis ollut kiinni, ellei jopa kokonaan. Bussimatkat kestää niin kauan, että en enää ota riskiä siitä, että laskeminen ei ole iiiiihan optimaalista. Kengätkin sattuu vielä, btw.

Viime viikolla oli lehdessä juttu siitä, että tänä vuonna on Alpeilla ylipäätänsä kuollut eniten ihmisiä lumivyöryissä kolmeenkymmeneen vuoteen. Tuli tosi syyllinen olo, kun koin nanosekunnin ajan pientä riemua suuresta lumen määrästä. Mulla ei ole lumivyörypiipparia ollenkaan kun ne maksaa niin perkeleesti. Kypärä sentään on. Joutuu laskemaan tästä lähtien vähän varovaisemmin jos meininki on yltynyt jo tollaiseksi.

12 päivää Alppimatkaan. Oih.