H'ors contact depuis demain

Huomenna lähden tosiaan Alpeille pitään kivaa, eli mua ei oikeen saa kiinni. Avoriazissa on kuulema joku törkyhintainen nettitsuffela, eli käyn ehkä lukee mailit kerran jos vaikka työnantajat olis kolkutellut, mut en muuta.

Top 3 hiihtopäivät ever:

1. Loppukeväästä 1999, Messilä

Oltiin Heinosen Laurin kanssa kahdestaan Messilässä. Keskus itse ei ollut enää auki, koska oli jo tyyliin toukokuun alku, mutta paipissa oli vielä sen verran lunta, että sai tehtyä hitin sinne ihan loppuun. Lumi oli ihan sairaan pehmeetä ja uskalsi kokeilla melkein mitä vaan. Oli ihan perkeleen hauskaa, kummatkin veti ensimmäistä kertaa ikinä frontside 720, muistaakseni.

2. Kesällä 1999, Stryn, Norja

Kyseessä oli siis kahden viikon paippileiri Strynin jäätillä, mutta koska edellisenä yönä oli tullut jäätikölle noin 30 senttiä uutta lunta, koko paippisessio peruttiin ja kaikki vaan veti vapaalaskua. Vapaalaskua kesti joku pari tuntia, kunnes ilme meni niin pahaan pilveen, että ei nähnyt enää eteenpäin. Sitten palattiin paippia höyläämään. Strynistä on monet hyvät muistot, muun muassa mun "Poser"-paita on sieltä. Harmittaa vaan kun mun ylimielinen "I spent a shitload of money in Stryn last summer"-paita on siirtynyt jo ajasta ikuisuuteen.

3. Eilen, Les Deux Alpes, Ranska

Olin eilen ekaa kertaa Deux Alpesissa ja nyt käytyäni tekee mieli hakata päätä seinään kun ei tullut käytyä aiemmin. Aivan mieletön mesta! Ehdottomasti paras näistä Grenoblen lähellä olevista neljästä. Laskukaverina oli ruotsalainen Kristoffer, jonka kanssa oli hemmetin hauska laskea, koska sen kanssa voi laskea kovaa ja mennä rinteiden ulkopuolelle ilman huolta. Ilma oli kanssa ihan täydellinen koko päivän; pari astetta pakkasta ja auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta.

Keskuksen ala-asema on 1600 metrissä ja kabiini vie siitä suoraan 2600 metriin (joku vartti kului siinä siirtymässä). Tässä välissä on joitan helppoja turistirinteitä ja puhkilaskettuja offareita, mutta parhaat mestat on siellä paljon ylempänä. Oli aika älytöntä huomata, että snowparkin takana oli todella mukavan näköinen seinämä täynnä uutta lunta, eikä siinä ollut kuin ihan muutama ihminen käynyt laskemassa ennen meitä! Snowparkissa oli tosi paljon ihmisiä pomppimassa hyppyreissä tai rassaamassa paskaa paippia (koitin kerran, en tykänny), mutta ketään ei tuntunut kiinnostavan mennä rinteiden ulkopuolelle. Meitä kiinnosti.

Noustiin tuolihissillä snowparkin lähtöasemalle ja alettiin kävellä harjannetta pitkin kohti huippua. Harjanne oli aika kuumottava ajoittain, meinaa toisella puolella oli sellainen pauttiarallaa 100 metrin pudotus tyhjyyteen, eli mielellämme kävelimme vähän enemmän rinteen puolella. Välillä tosin oli pakko mennä lähelle sitä reunaa, meinaa muuten ei olis oikein päässyt kulkemaan. Silloin käveltiin hyvin hyvin hitaasti. Ilma alkaa olla 3000 metrissä jo melko ohutta, eli oli pakko pitää pitkiä pausseja noin viiden minuutin välein. Upottava lumi lisäsi kanssa polvien nostelemisen määrä, hiki virtasi mukavasti.

Eka nousu kesti noin puoli tuntia. Siinä sitten puuskuteltiin hetkinen, laitettiin vähän lisää vaatetta takas päälle ja valmistauduttiin laskuun. Mä sain kunnian mennä ekana ja jännittä silleen innostuneella tavalla ihan sikana. Pomppasin pystyyn ja lähdin laskemaan. Ekaks lumi oli hieman kovempaa kun tuuli oli piiskannut sitä niin paljon, mutta sitten kun meni syvemmälle sinne kuruun niin lumi muuttui pehmemmäksi ja pehmeämmäksi ja sitä oli enemmän ja enemmän. Mä olin ihan mielettömissä fiiliksissä. Laskettelu on niitä harvoja harrastuksia, missä menee välillä itsehillintä ihan täysin. Mä huusin ja hurrasin koko matkan alas. Laskin alas sinne missä offari yhtyy taas normaaliin rinteeseen venaamaan Kristofferia. Kristoffer tuli hetken päästä perässä ja sillä oli koko laskun ajan sellain korvastakorvaan hymy. Eka kommentti oli "That was fuckin' awesome!" Niin oli.

Vedettiin väliin yksi "normaali" lasku että saatiin vähän maitohappoja pois reisistä. Seuraavaksi otettiin suunta toiselle huipulle, jonne oli vielä pidempi ja jyrkempi nousu. Huipun nimi oli pahaentesesti "La tête de Diable", Pirun pää. Heti alkuun on nousun jyrkin osuus, mikä saattoi olla toisaalta ihan hyväkin mutta vei mehut melko totaalisesti. Noustiin vähän tasaisemmalle osuudelle ja päätettiin pitää lounastauko. Vedin flute à l'anciennen, jonka olin täyttänyt parmankinkulla ja Savoien alueen tomme-juustolla, silkkaa parhautta. Istuttiin siinä, syötiin ja ihasteltiin maisemia. Oli mukavan hiljaista ja aurinko lämmitti mukavasti selkää. Sarjassamme "Aika Tuntuu Pysähtyneen" liikutaan ensi viikolla Amazonilla!

Kun vihdoin päätettiin jatkaa matkaa (reilusti yli puolet jäljellä) niin huomattiin miten vaikeaksi loppumatka muuttui, vaikka se ollutkaan yhtä jyrkkää nousua. Taas joutui taiteilemaan harjanteen päällä, mutta tällä kertaa ei voinutkaan kävellä rinteen puolella, koska itse oli sen verran jyrkkä, että siinä olisi melko suurella todennäköisyydellä valunut alas. Käveltiin harjannetta pitkin niin pitkään kuin uskallettiin, kunnes tuli sellainen kohta, missä näytti siltä, että harjanne saattaisi sortua (sivulauseet kunniaan!). Mietittiin aika pitkään, että pitäiskö tuosta yrittää, mutta päätettiin jättää väliin ja laskea alas siitä missä seistiin. Sääli, meinaa huipulle olisi ollut nousua enää noin 25 metriä. Lasku alas oli nautinnollista, mutta lunta ei ollut ihan yhtä paljon kuin ekassa kurussa. Lasku päättyi samaan mestaan kuin ekakin.

Keskuksessa oli todella mukava rinnerafla. Ranskalaisannos oli hemmetin iso ( vaikkakin semikallis 4.20€ ) ja siihen sai itse mättää majoneesia ja ketsuppia niin paljon kuin maistui. Raflan playlist oli lähinnä old school hip hopia ja funkkia, mikäs siine aurinkoa ottaesa. Loppupäivästä vedettiin se eka nousu vielä toiseen kertaan, noustiin koko keskuksen ihan huipulle ja laskettiin sieltä sinne 2600 metrin pääteasemalle. Rinteet pysyi yllättävän hyvässä kunnossa koko päivän, ottaen huomioon miten perkeleesti väkeä siellä oli. Kaikin puoli hemmetin hyvä keskus, suosittelen erittäin lämpimästi.

Se rinneriehoista, voisin tehdä lisää näitä mun ranskalaisen kulttuurin observaatioita.

Ranskalainen huumori on ihan perseestä. Täällä myydään kyllä stand up DVD:eitä ihan hyvää vauhtia, mutta niiden laatu on jotain aika käsittämätöntä. Go to liike tuntuu olevan hassun hauskat imitaatiot ja sellainen asioiden selittäminen vatariäänellä. En lämpene yhtään. Mies naisen vaatteissa ja slapstick on kanssa kestohittejä. Tää jos mikä on helpon huumorin maa.

Mua ärsyttää kun kaikki mun Fast Show punchlinet menee ihan harakoille kun edes kukaan vaihtari ei ole kuullut koko showasta. Mä sain kyllä puhutta Kristofferin lataamaan koko shown torrenteilla, oon varma että se tykkää jos se vaan jatkaa katsomista. Sillon kun Annika ja Simo oli täällä niin Simon kanssa puhuttiin just siitä, kuina brittihuumori ja suomihuumori on niin lähellä toisiaan. Samanlaista kuivaa toistoon perustuvaa kamaa. Fast Show ja Kummeli on omalla tapaa ihan identtiset, toinen temmoltaan vaan nopeampi (arvaa kumpi?)

Pasila hiljenee tosiaan nyt viikoksi, pelonsekaisin tuntemuksin odotan ens viikkoa. Annika ja Simo osas viime vuoden perusteella varoitella, että ranskalaisnuorukaisilla on tapana mennä hieman sekaisin kyseisellä alppireissulla, mm. viime vuonna jotkut oli KUSSUT yhteen hissikoppiin ja jotta ei jäisi todistusaineistoa niin ne POLTTI SEN MAAN TASALLE! Nice. Onneks meidän mökissä ei ole kuin fiksuja skandinaaveja ja yks aussi.

Loppuun mun keksimä uusi versio majoneesiseeprahirvestä ens vuoden speksiä varten: Celine Dijon.