Ti Älps in pixös...

Kuten luvattua, pistän nyt niitä kuvia viime viikosta. En oo saanut vielä kaikilta ihmisiltä kaikkia kuvia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kukaan ei ottanut kuvaa siitä kun me oltiin lavalla pokkaamassa ne lumilaudat, mikä on ehkä paskin läppä ikinä. Olisin meinaa laittanut sen kuvan koko Internetin avaussivuksi.

No mut tässä nyt joitain:



Avoriazin kylä oli siis aivan mahtava autottominie meininkeineen ja puisine rakennuksineen. Tosi virkistävä näky, tykkäsin aivan sikana.



Lisää samaisesta onnelasta...



... ja lisää.



Tossa melkein kokonaisuudessaan meidän vaihtariporukka harvinaisessa yhteiskuvassa. Sääli että kuva on vaan niin huonotasoinen.



Kuten tarkkaavaisimmat lukijat muistanevatkin, pistimme toogat päälle niihin yksiin bileisiin. Ennen lähtöä pohdimme kuitenkin elämän tarkoitusta...



... ja keksittyämme oikean vastauksen ilakoimme.



Bileissä oli siis aina ihan törkeän kuuma, ihan sikana jengiä ja erittäin hyvä meno. Ne kahden DJ:n bileet on vieläkin kummitellu mielessä, menee aika korkealle "parhaat keikat ikinä"-listalla.



Mä en tiedä miksi, mutta musta tää kuva on jotenkin hassu. Meidän asennot on kuin joillan hirven kaataneilla metsästäjillä.



Etsi kuvasta kiva laskupäivä.



Extreme-Henri haikkaa offareille. Kävely kesti aina joku 20 minsaa. Viisi sekuntia kuvan ottamisen jälkeen hyppäsin alas 30-metrisen rotkon, painin karhun kanssa kuolemaan asti ja tein base-hypyn ylöspäin. Sitten jatkoin matkaa.



The 4-foot snow penis! Matt näyttää niin onnelliselta uuden meisselinsä kanssa. Muutenkin toi penis oli aika hitti, tosi monet tuli ottamaan siitä kuvia ja jollain kameralla pitäis olla kuva siitä, kun kaks espanjalaista mimmiä "nuolee" tota silloin kun Matt makaa nauttiva ilme ton takana. Menis varmaan kyl blogi sensuuriin sen jälkeen.



Tähän on hyvä lopettaa. Tosi mulkku jätkä.

Sound of Musing

Ohhoh sentään mikä viikko oli viimo viikko. Pistän nyt pelkän tekstiversion, kuvia viikosta laitan sitten kun saan moochattua kaikilta kuvat. Niitä pitäis olla ihan pirusti ja joukossa ihan käsittämättömiä helmiä. Brace yourselves for the 4 foot snow penis.

Lähtö oli tosiaan 18.3. lauantaina siinä yhden aikaan. Määränpäänä oli Avoriazin hiihtokeskus, joka on yksi Ranskan kuuluisimmista ja parhaista hiihtokeskuksista. Avoriazin ”suuralue” on muuten vissiin maailman suurin yhtenäinen hiihtoalue, jolle saa saman hiihtolipun. Meidän hiihtoliput tosin kattoi pelkän Avoriazin keskuksen, mutta kyllä se meille riitti ihan hyvin. Moni reissulainen lunasti koko alueen lipun suht suolaiseen lisähintaan.

Koko alppimatkan – joka kulkee nimellä Altigliss Challenge – idea oli siis seuraava: laitetaan n. 700 opiskelijaa yhteen hiihtokeskukseen ja jaetaan ne viiden joukkueisiin ja sitten pistetään nämä joukkueet (tai ne joukkueet joita kiinnosti) kisaamaan maineesta ja kunniasta erilaisissa lajeissa, joita oli boardercross, giant slalom, big air ja sellain pulkka & lumikenkäviestijuoksu. Ja kaiken tämän päälle järkätään iltaisin niin paljon ryyppäjäisiä että teekkareiden vappu alkaa näyttää herätysjuhlilta. Oiva konsepti, kerrassaan. Altgliss Challenge järkättiin nyt tietääkseni jo viidettä kertaa ja kuulema joka vuosi on meininki parantunut ja hommat skulannut paremmin. Sponsoreita on ihan perkeleesti ja palkinnot on sen mukaiset. Niistä myöhemmin lisää.

Meidän joukkue oli alunperin lähtenyt matkaan ihan sellaisella hauskanpitoasenteella. Mä olin kuitenkin ilmoittanut (vaatimattomasti) etukäteen, että mä haluan voittaa boardercrossin. Täytettiin ilmoittautumislappu silleen puolihuolimattomasti ja annettiin järkkäreille. Laitettiin mm. Fahmi big airiin, vaikka se on laskenut laudalla elämänsä aikana ehkä 6 kertaa ennen koko reissua. Fahmi tosin nukkui bussin takana kun lappua täytettiin, eli tästä syystä mahdolliset protestit jäi kuulematta. Vitsailtiin Fahmille, että ”just use the Al-Qaeda pilot method; don’t care about the landing, just get yourself in the air!”

BTW, Fahmin itseironian taju on muuten huippuunsa hiottu. Fahmihan on siis marokkolainen juuriltaan, mutta on asunut koko elämänsä Norjassa. Oltiin kerran menossa pelaamaan pokeria (joka on siis meidän vaihtariäijien virallinen ajanviete) ja hissin pysähtyessä kerrosten välissä Fahmi heittää: ”Oh great, I’m stuck in an elevator with two Americans and two Scandinavians. If we die here, guess who gets the blame? That’s right, the muslim. ’Al-Qaeda kills two American students in France.’ ” Just great. Nobody would a shit about the Scandinavians, though.” Arvaa vaan repeiltiinkö pahasti. Ja jos toi vitsi ei uppoa teihin näin kerrottuna niin sit you just had to be there. Nih.

Aaaaaanyway, Avoriaziin saavuttiin siis lauantai-iltana joskus kello 19. Avoriazin kylä on ihan huikea. Autot on kylässä kielletty, eli meidän piti kävellä sellainen 500 m bussilta hotellille. Koko kylä on sellainen winter wonderland hevosvaljakoineen ja puisine rakennuksineen. Ihasteltiin kaikkea siinä ohikulkiessa, oli kyllä aivan iiiiihanan tunnelmallinen paikka. Kylän läpi periaatteessa kulkee laskettelureitti ja se on jotenkin häröä kun kylässä kävellessä päiväsaikaan vastaantulijat menee jotenkin ...kävelijä... kävelijä... hevonen... laskettelija ... kävelijä ... laskettelija ... laskettelija ... hevonen ... hevonen ... lapsi.

Päästiin vihdoin joskus ennen kello kahdeksaa hotellihuoneisiin sisään. Jokaiselle joukkueelle oli jätetty säkillinen ruokaa (kuivamuonaa, kastikkeita, riisiä ja pastaa lähinnä) sekä joitain aamiaisjuttuja jääkaappiin. Me tosin oltiin ostettu safkaa matkan varrelle jonkin verran etukäteenkin ja totta kai viinakin jonkin verran (vain seitsemän litraa vodkaa neljälle ihmiselle, Fahmihan ei juo). Pakettiin kuului muuten myös joka aamu ”aamiainen”, eli toisin sanoen joku kävi joka aamu heittämässä kaks tuoretta patonkia ja viis croisanttia ovenkahvaan roikkumaan. Muonitus ja juomitus pelas kyllä tosi hyvin koko matkan ajan, meinaa mulla meni rahaa koko matkan aikana noin 50€ ja sekin sataprosenttisesti baariin. Ehkä mun kilpailua edeltänyttä aamua lukuunottamatta joka aamu oli silti darra. Nice.

Sunnuntaina siis ei ollut kisailua vaan koko päivä oli omistettu laskemiselle. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ihmisiä ei ollut liikaa rinteissä. Käytettiin päivä lähinnä rinteiden sisäpuolella ja tustuttiin keskukseen. Rinteet pysyi koko päivän ihan hyvässä kunnossa ja monet niistä oli mukavaa kurvailua ja välillä mukavan jyrkkääkin. Avoriazin pisin lasku on muuten vaatimattomat 7.8 km, joka tosin oli aika paska. Mutta pakko se piti vetää, jotta voi sitten blogissa leuhkia niin tehneensä. Leuhk leuhk.

Illalla oli ns. avajaisbileet, johon koko joukkueen oli käskettyä pukeutua samalla tavalla. Me ei tietenkään oltu ostettu mitään etukäteen, vaan alettiin miettiä asusteita noin tuntia ennen bileisiin lähtöä, kuten antimetroseksuaalien kuuluukin. Marco (NOR) oli pöllinyt aulasta meille kaikille extralakanat ja ne päätettiinkin yksissä tuumin uhrata illan juhliin. Toga! Toga! Toga! Oltiin aika hitti ja oli kivaa. Loppuillasta Marco oli kuulema läpsinyt kaikkia vastaantulijoita toogan hännällä ja meinas saada turpaansa. Parasta oli tietty se, että se toogan häntä oli käynyt pisuaarin pohjalla jossain välissä, mutta sitä ei onneksi kukaan tiennyt.

Maanantainakaan ei ollut vielä kisoja, mutta ilma oli niin kovin sumuinen ja lumisateinen, että laskeminen jäi vain muutaman tunnin mittaiseksi. Oli oikeesti vähän pelottavaa laskea lasit ihan koko ajan lumihiutaleiden peitossa näkyvyyden ollessa sumun takia alle 5 metriä. Jos sama ilma olis ollut edellisenä päivänä kun vasta tutusttiin keskukseen niin siinä oli tullut ruumiita. Tai ainakin eksymisiä. No ehkä enemmän kirosanoja vaan, mut silti. Illalla mentiin ihan vaan parille oluelle, kun kaikilla oli niin paska fiilis ja mulla oli seuraavana päivänä se boardercross-kisa.

Tiistai-amuna oli ilma vielä paskempi kuin edellisenä päivänä. Menin ns. Altgliss Villageen kysymään, että oliko kisa peruttu vai ei. Mun korvaan boardercross-kisa (lyhyt kertaus säännöistä: neljä lautailijaa lähtee yhtäaikaa esteitä ja hyppyjä täynnä olevalle radalle ja voittaja on totta kai ensimmäinen maalilinjan ylittänyt) sumuisessa ja räntäsateisessa ilmassa kuulosti lähinnä vakuutusyhtiön pahimmalta painajaiselta, mutta kovasti Altigliss-väki sanoi että joo joo sinne vaan. Grrrreit.

Menen lähtöpaikalle ja alan tutkia rataa. Kyseessä oli ihan hands down paskin boardercross-rata mitä oon ikinä nähnyt. Radan alussa oli sellainen 50 metriä pitkä tasainen osuus, joka kulki poikittain mäkeen nähden(!) parilla kumpareella höystettynä. Tämän jälkeen oli neulansilmämutka(!!) vasempaan ehkä noin kahden metrin kääntösäteellä, jota seurasi välittömästi toinen neulansilmämutka(!!!) oikeaan ja sitten vielä yksi mutka vasempaan ennen kuin alkoi liian lähelle toisiaan sijoitetut kumpareet, jota seurasi todelle äkäinen hyppyri paskalla alastulolla(!!!!). Tästä sitten vielä pari kumparetta ja yksi käännös ja maali. Ja kaikki tämä hirvittävässä räntäsateessa ja hernerokkasumussa. Mietin, että tällä radalla ei tule yhtäkään ”rinta rinnan maaliviivalle”-loppuhuipennusta, vaan todennäköisesti kaikki kaatuu ekassa mutkassa ja se joka kerkiää ekana pystyyn laskee voittajana maaliin. Olin aika pitkälti oikeassa.

Kun Ranskassa kerta oltiin, niin alkoi kilpailu vain kaksi tuntia myöhässä. Ihailtavaa tehokkuutta. Ketään ei onneksi vituttanut, sillä jengi nautti räntäsateesta täysin rinnoin. No wait... Noh, ihan sama. Vihdoin kuulutettiin, että pidettäisiin aluksi pelkät yksinäiset aika-ajot, josta sitten yhdeksän parasta jatkaisi kolmen hengen semifinaaleihin ja lopulta kolmen hengen finaaliin. Mun lähtönumero oli lähempänä sitä peräpäätä. Kun lähdön aika koitti niin olin jo niin märkä, että housut oli vaihtanut väriä vaaleansinisestä asteen tummempaan koko kankaan alueelta. Takki oli kanssa mukavan läpikostunut ja hanskoista pystyi puristamaan vettä kuin pesusienistä. GoreTex, there’s blood on your hands.

Olin kuivannut lasit ennen lähtöä, mutta näkyvyys katosi noin 20 metriä portista irtauduttua, which was nice. Pumppaan ihan mukavat vauhdit ekoista kumpareista ja saavun neulansilmämutkiin. Ensimmäinen menee ihan OK, mutta toisessa vedän kurvin reilusti pitkäksi Fuckin’ great. Noh, pysähdyn ja kierrän portin uudestaan pomppien, kiroilen ja lasken alas maaliin. Vitutti aika huikeasti ja olin ihan varma, että en pääse jatkoon. Menen kuitenkin katsomaan tulokset ihan vaan katsoakseni, että kuinka paljon jäin voittajasta. Olin karsintojen seitsemäs. W-T-F. Jäin voittajasta noin kuusi sekuntia, mutta silti pääsin yhdeksän parhaan joukkoon. No jaaha. Ei muuta kuin takaisin ylös ja odottelemaan semifinaalia - räntäsateessa totta kai.

Semifinaalissa laskettiin siis kolmistaan. Mä sain jostain syystä valita lähtöportin ensimmäisenä ja valitsin totta kai sisimmän, koska siitä pääsee loogisesti ensimmäisenä mutkaan. Mun kanssakilpailijat oli joitan ranskalaisia, joilla oli isot kannustajajoukot hurraamassa. Mulla ei ollut ketään, kaikki mun joukkuetoverit oli varmaan kotona juomassa kuumaa kaakaota. *niisk* Toisen kanssakilpailijan lempinimi oli ”Bébé”, tai sitä ne mimmit kovaan ääneen huusi. Minähän en milleen vauvalle häviä, tuumin.

Saan paskan lähdön ja jään jonkin verran jälkeen. Saavun ekaan mutkaan viimeisenä. Otan ulkokaarteen ja menen neulansilmään ja katso! ranskalaiset ei osaa laskea vaan pysäyttävät vauhdin lähes kokonaan sillä aikaa kun meikä laskee kurvin ylimachosti seinää pitkin yläkautta ohi ja seuraavaan mutkaan johtajana. Tällä kertaa en vedän kurvia pitkäksi vaan vedän se lähes yhtä miehekäästi seinää pitkin. Tästä eteenpäin rata onkin pelkkää kruisailua ja saavun maaliin noin viisi sekuntia ennen kakkosta. Finaaliin. Oli perkeleen hyvä fiilis ja päätinkin, että tästä pitää leuhkia blogissa oikein kunnolla.

Finaali alkoi tästä noin puolen tunnin päästä eikä räntäsade ollut vieläkään hellittänyt. Rinteessä ei ollut juuri ketään muita kuin me boardercrossaajat. Aloin jo oikeasti pelätä, että saan jonkun keuhkokuumeen kun olin niin kylmissäni ja märkä. Kelatkaa mikä elävä sankaritarina mä olen, uhraan itseäni joukkueen eteen. Jooh. Finaalissa mua vastassa oli joku espanajalainen ja ... ei kukaan. Kolmas finalisti ei koskaan saapunut paikalle, tiedä miksi. Saan tällä kertaa hyvän lähdön ja alan pumpata vauhtia ja matkata kohti ekaa kurvia. Yht’äkkiä espanjalaisen laudan etukärki osuu meikäläisen teiliin ja menetän tasapainon ja kaadun tasaiselle. Espanjalainen laskee häiriöttä voittajana maaliin. Vittu mikä antikliimaksi, oikea titaanien taisto. Otti päähän (taas) ihan perkeleesti, mutta ei auta itku markkinoilla. Eikä se tehnyt sitä tahallaan ja pyysi vielä anteeksi alhaalla. Annoin anteeksi.

Piti laskea vielä kerran alas, nousta ylös lähtöpaikalle, hakea reppua ja jättää lähtönumero, laskea alas ja nousta ylös ja lopulta laskea hotellille. Mun kehon kosteusprosentti lähenteli varmaan sataa tai yli. Mutta silti jollain tavalla oli hyvä fiilis. Fiilis oli hyvin läheistä sukua sille kun joskus 2003 hakattiin meidän mökillä tirppapoikien kanssa kirveellä avanto auki kolmessa tunnissa, eli miehekkään alkuvoimainen. Siihen se meikäläisen seksikkyys sillä hetkellä varmaan jäikin. Kämpille saavuttuani sain kuulla kaikilta, että olin muka märkä. Palturia.

Hei kaikki Seireenit ja muut telaketjunmieliset, selittäkääpä mulle tämä: boardercrossissa oli osallistujia 70, joista miehiä 63. Miesten boardercrossin voittaja sai Salomonin repun ja DVD:n, kakkonen (minä, MINÄ!!) sai Salomonin T-paidan ja DVD:n. Naisten voittaja sai puolestaan uudet Salomonin sukset ja DVD:n. Onko tämä sitä kuuluisaa tasa-arvoa, häh??!?!1 No ei, kai niillä oli joku diili Salomonin kanssa jota niiden piti noudattaa palkitsemiskäytännöissä. Mut oli se silti musta _hieman_ epäreilua. Meidän joukkue siis kokonaistilanteessa luonnollisesti toisena, which was nice.

Seuraavana päivänä oli Marcon vuoro hoitaa kotiin giant slalom. Marco oli totta kai vetänyt edellisenä iltana koko matkan pahimmat pleksinsä, kuten kunnon ylisuorittajan kuuluu. Marco pääsi juuri ja juuri sängystä ylös ja pysyi käytännössä tahdonvoimalla pystyssä. Marco kaatui laskunsa aikana kolme kertaa ja tuplasi tyylikkäästi voittajan ajan. Joukkueemme luuli, että siinä meidän mahdollisuudet koko turnauksessa hyvään sijoitukseen, mutta eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa! Marco oli yksi harvoista lumilautailijoista ja giant slalomissa oli päätetty ottaa suksijat ja lautailijat erikseen. Tähän päälle vielä se, että moni lumilautailija diskattiin erinäisistä syistä, niin Marco oli loppujen lopuksi lumilautailijoiden sarjassa seitsemäs ja sai saman verran pisteitä kun mitä jos olisi ollut suksijoiden sarjassa! Käsittämätöntä tuuria! Tokan lajin jälkeen meidän joukkue (jonka nimi oli muuten The Dritts, dritt tarkoittaa norjaksi paska, tsih) oli vielä neljäntenä. Tässä vaiheessa alettiin oikeasti miettiä miten sijoittua mahdollisimman hyvin kahdessa vikassa lajissa.

Oltiin tosiaan ilmoitettu Fahmi big airiin ja tähän oli pakko tulla muutos. Big airissa päti kuulema samat säännöt kuin giant slalomissa, eli lautailijoille ja suksijoille oli sarjat erikseen. Kristoffer (SWE) ei ollut laskenut noin kahdeksaan vuoteen, mutta päätettiin pistää poika silti suksilla matkaan. Mäkin sain lainaksi yhdeltä toiselta ruotsalaiselta sukset ja me harjoiteltiinkin Kristofferin kanssa hyppimistä seuraavana aamuna. Itse en ollut laskenut suksilla noin kolmeentoista vuoteen ja oli alkuun hieman hakemista, mutta loppujen lopuksi oli ihan perkeleen hauskaa. Mun lopettaessa suksiminen ei tosiaan ollut carving-suksia. Niillä oli tosi hauska laskea kovaa. Kristoffer kerkes vetää yhteensä vain kolme harjoitushyppyä ennen kisaa, mutta ei mahtanut mitään.

Itse kisassa kävi just niinkuin oltiin ennustettu; suksijoita oli selvä vähemmistö, joten Kristoffer pääsi helposti finaaliin. Taktiikka puri ihan täydellisesti, Kristoffer oli suksijoiden sarjassa seitsemäs eikä tehnyt hypyissään muuta kuin lentänyt pitkälle ja tehnyt pienet saksikikat. Very nice. Kristoffer olikin yhtä hymyä koko illan, meinaa aika hyvin jos miettii, että mies oli hypännyt ensimmäistä kertaa isosta hyppyristä samaisena aamuna! Kokonaiskilpailussa oltiin tällä hetkellä kuudentena. Niin lähellä jo!

Samaisena iltana kylän keskustassa oli vähän aneeminen freestyle show. Showssa piti olla sekä hyppyri että reilit, mutta koska lumi oli niin paskaa niin piti tyytyä pelkkiin reileihin. Sitä jaksoi katsoa ehkä noin vartin, kunnes mentiin takaisin kämpille juomaan kalajaa. Freestyle showssa oli kaksi todella taitavaa DJ:tä soittamassa ja samaiset kaverit oli buukattu soittamaan myös illan Altigliss-bileissä. En muista niiden nimiä, mutta niiden tapa soittaa oli lähenteli Scratch Pervertsejä. Pojat veti niin käsittämättömän hyvän kolmen tunnin setin; eka tunti funkkia ja old skool räppiä, sitten tunti räppiä noin viimeisen kymmenen vuoden säteeltä ja viimeinen tunti junkkaa. Olin bileissä vissiin viiteen asti, oli niin hemmetin kova meno. Hoilasin ääneni käheeks Mobb Deepin Shook Ones Pt. II:n ja Congo Nattyn Champion DJ:n tahtiin. Oli ihan käsittämättömän hauska ilta.

Perjantaina oli viimeinen laji, eli viesti. Ekaksi yhden tiimiläisen piti laskea pumpattavalla patjalla alas rinnettä ja sen jälkeen läppäistä joukkuetoverinsa kättä ja tämä sitten juoksee lumikengillä yhden kierroksen esterataa pitkin. Fahmi pistettiin pitkine koipineen juoksemaan ja Shahrooz (AUS) laskemaan pulkalla. Pudotuspeli oli armoton, meinaa kolmen ryhmissä mentiin ja vain voittaja jatkoi semifinaaleihin. Oli siis pakkovoitto edessä. Lähtölaukaus... rinta rinnan mennään... kaksi muuta kilpailijaa katuu!... Shahrooz liukuu johdossa vaihtoon... Fahmi juoksee... juoksee... juoksee!... VOITTAA! WHOOO!!!! Sitten tuli semifinaaleissa turpaan ja oltiin lopulta sijalla 11, mikä oli jotakuinkin se mitä tavoiteltiinkin. Illalla saatiin vielä kuulla, että viestin voittaja sai puolet vähemmän pisteitä mitä muissa lajeissa, mikä passasi meille hyvin.

Illalla oli klubilla (jossa haisi näin kuudennen päivän jälkeen jo todella pahalta) palkintojenjako. Meillä ei ollut hajuakaan lopullisesta sijoituksesta, itse veikkasin viidettä, muut oli vähän pessimistisempiä. Palkintojenjako myöhästyi periranskalaiseen tapaan tunnilla, onneksi ei oltu yhtään täpinöissä, olis voinut muuten aika madella. No wait... Noh, kuitenkin jossain vaiheessa iltaa musiikki feidattiin pois ja lavalle astui Altiglissin puheenjohtaja (joka on muuten kissa, grrr) ja alkoi luetella voittajia. 10...ei ...9 ...ei ....8!...ei...7!!....ei!..6!!!!....EI!!!....5!!!!?!?!.. JOOOOO!!!!! Noustiin lavalle pokkaamaan palkinnot, jotka oli jokaisellet tiimijäsenelle samat. Get this:

* North Face naisten T-paita
* Joku lumilautailu-DVD
* Sellain kaulaan ripustettava avainjuttu à la KY:n 90-v.
* Maailman härskeimmät(tm) Spiderman-bokserit, ihan sairaan siistit
* UUSI DYNASTARIN 156 CM LUMILAUTA!!!!

Oltiin lievästi sanottuna tohkeissamme. Me voitettiin ilmaiset lumilaudat! Jee! Tahtoisimme kiittää tuomareita ja ennen kaikkea pistämätöntä taktikointia turnauksen kuluessa. Muuten, kuka haluaa ostaa uuden, täysin käyttämättömän lumilaudan? Huutokauppa lähtee 150€:sta.

Tämä siis kilpailusta, tuli Avoriazissa totta kai myös laskettuakin. Ilmat ei oikein suosinut muuta kuin ekana ja toisiksi viimeisenä päivänä. Silloin meikäkin sai vähän pandaa naamaan:



Sexually harrassed panda.

Uutta lunta oli vielä jonkin verran paikka paikoin ja käytiin Kristofferin kanssa niitä laskemassa. Siellä olisi ollut yksi tosi pitkä nousu, mistä olisi avautunut noin kolmen kilometrin lasku uudessa lumessa alas laaksoon, josta olisi voinut kävellä tietä pitkin takaisin hissille, mutta ilmojen ollessa niin epävakaita ja koko ajan muutuvia piti jättää kyseinen reitti väliin. Sääli, oltiin bongattu se jo ensimmäisenä päivänä ja vannottu, että tuo lasketaan vielä ennen kotiinlähtöä. Never happened, too bad. Avoriaz on kyllä keskuksena sen verta hieno, että sinne pitää mennä uudestaankin. Laskettavaa jäi vielä paljon, varsinkin jos olisi ottanut sen koko alueen lipun.

Lauantaina herättiin, siivottiin ja lähettiin takaisin Grenobleen. Grenoblessa oli lämpötila kerinnyt nousta viikon aikana noin 500 astetta ja oli pieni hiki kun kantoi tuhansien kilojen (liiottelen, minäkö?) painoisia pakaaseja kotiin. Kotiin päästyä kuuntelen musaa noin tunnin verran, sitten nukun vaatimattomat 13 tuntia putkeen. Sunnuntaina Grenoblessa oli 20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi, pystyi korkaamaan shortsikelit tälle vuodelle. Menin syömään läheiseen intialaiseen raflaan (muttun vindaloo, mmmmmm...) ja kun ilma oli niin mukava niin lähdin sitten kävelemään kohti jokea. Matkalla törmään pariin terdellä istuvaan vaihtariin, jotka ei ollut tullut alppireissulle ollenkaan mukaan. Join heidän kanssaan pari olutta ja nautin porottavasta auringosta. Taisin voittaa myös vuosittaisen ”kuka korkkaa ekana terassikauden”-skaban. Etelä-Amerikan vaihtareita ei lasketa.

Kaiken kaikkiaan, oli oikein mukava viikko! Ja olipas pitkä kirjoitus! Lähemmäs 19 600 merkkiä välilyönteineen, sanoo merkkilaskuri.

Näin loppuun taas perinteinen täysin merkityksetön observaatio: Kummisetä on ”Le Parrain” ranskaksi. Mun korvaan se kuulostaa lähinnä joltain kalastusvälineeltä.

”Ojentaisitko tuon viisituumaisen parraimen siitä jalkojesi juuresta.”

”Jo toki! On muuten erittäin hyvä parrain! Tällä on hyvä hauhta metsästää.”

Ensi kerralla tosiaan yritän pistää niitä kuvia, lupaan. En ookkaan pistänyt niitä aikoihin.

H'ors contact depuis demain

Huomenna lähden tosiaan Alpeille pitään kivaa, eli mua ei oikeen saa kiinni. Avoriazissa on kuulema joku törkyhintainen nettitsuffela, eli käyn ehkä lukee mailit kerran jos vaikka työnantajat olis kolkutellut, mut en muuta.

Top 3 hiihtopäivät ever:

1. Loppukeväästä 1999, Messilä

Oltiin Heinosen Laurin kanssa kahdestaan Messilässä. Keskus itse ei ollut enää auki, koska oli jo tyyliin toukokuun alku, mutta paipissa oli vielä sen verran lunta, että sai tehtyä hitin sinne ihan loppuun. Lumi oli ihan sairaan pehmeetä ja uskalsi kokeilla melkein mitä vaan. Oli ihan perkeleen hauskaa, kummatkin veti ensimmäistä kertaa ikinä frontside 720, muistaakseni.

2. Kesällä 1999, Stryn, Norja

Kyseessä oli siis kahden viikon paippileiri Strynin jäätillä, mutta koska edellisenä yönä oli tullut jäätikölle noin 30 senttiä uutta lunta, koko paippisessio peruttiin ja kaikki vaan veti vapaalaskua. Vapaalaskua kesti joku pari tuntia, kunnes ilme meni niin pahaan pilveen, että ei nähnyt enää eteenpäin. Sitten palattiin paippia höyläämään. Strynistä on monet hyvät muistot, muun muassa mun "Poser"-paita on sieltä. Harmittaa vaan kun mun ylimielinen "I spent a shitload of money in Stryn last summer"-paita on siirtynyt jo ajasta ikuisuuteen.

3. Eilen, Les Deux Alpes, Ranska

Olin eilen ekaa kertaa Deux Alpesissa ja nyt käytyäni tekee mieli hakata päätä seinään kun ei tullut käytyä aiemmin. Aivan mieletön mesta! Ehdottomasti paras näistä Grenoblen lähellä olevista neljästä. Laskukaverina oli ruotsalainen Kristoffer, jonka kanssa oli hemmetin hauska laskea, koska sen kanssa voi laskea kovaa ja mennä rinteiden ulkopuolelle ilman huolta. Ilma oli kanssa ihan täydellinen koko päivän; pari astetta pakkasta ja auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta.

Keskuksen ala-asema on 1600 metrissä ja kabiini vie siitä suoraan 2600 metriin (joku vartti kului siinä siirtymässä). Tässä välissä on joitan helppoja turistirinteitä ja puhkilaskettuja offareita, mutta parhaat mestat on siellä paljon ylempänä. Oli aika älytöntä huomata, että snowparkin takana oli todella mukavan näköinen seinämä täynnä uutta lunta, eikä siinä ollut kuin ihan muutama ihminen käynyt laskemassa ennen meitä! Snowparkissa oli tosi paljon ihmisiä pomppimassa hyppyreissä tai rassaamassa paskaa paippia (koitin kerran, en tykänny), mutta ketään ei tuntunut kiinnostavan mennä rinteiden ulkopuolelle. Meitä kiinnosti.

Noustiin tuolihissillä snowparkin lähtöasemalle ja alettiin kävellä harjannetta pitkin kohti huippua. Harjanne oli aika kuumottava ajoittain, meinaa toisella puolella oli sellainen pauttiarallaa 100 metrin pudotus tyhjyyteen, eli mielellämme kävelimme vähän enemmän rinteen puolella. Välillä tosin oli pakko mennä lähelle sitä reunaa, meinaa muuten ei olis oikein päässyt kulkemaan. Silloin käveltiin hyvin hyvin hitaasti. Ilma alkaa olla 3000 metrissä jo melko ohutta, eli oli pakko pitää pitkiä pausseja noin viiden minuutin välein. Upottava lumi lisäsi kanssa polvien nostelemisen määrä, hiki virtasi mukavasti.

Eka nousu kesti noin puoli tuntia. Siinä sitten puuskuteltiin hetkinen, laitettiin vähän lisää vaatetta takas päälle ja valmistauduttiin laskuun. Mä sain kunnian mennä ekana ja jännittä silleen innostuneella tavalla ihan sikana. Pomppasin pystyyn ja lähdin laskemaan. Ekaks lumi oli hieman kovempaa kun tuuli oli piiskannut sitä niin paljon, mutta sitten kun meni syvemmälle sinne kuruun niin lumi muuttui pehmemmäksi ja pehmeämmäksi ja sitä oli enemmän ja enemmän. Mä olin ihan mielettömissä fiiliksissä. Laskettelu on niitä harvoja harrastuksia, missä menee välillä itsehillintä ihan täysin. Mä huusin ja hurrasin koko matkan alas. Laskin alas sinne missä offari yhtyy taas normaaliin rinteeseen venaamaan Kristofferia. Kristoffer tuli hetken päästä perässä ja sillä oli koko laskun ajan sellain korvastakorvaan hymy. Eka kommentti oli "That was fuckin' awesome!" Niin oli.

Vedettiin väliin yksi "normaali" lasku että saatiin vähän maitohappoja pois reisistä. Seuraavaksi otettiin suunta toiselle huipulle, jonne oli vielä pidempi ja jyrkempi nousu. Huipun nimi oli pahaentesesti "La tête de Diable", Pirun pää. Heti alkuun on nousun jyrkin osuus, mikä saattoi olla toisaalta ihan hyväkin mutta vei mehut melko totaalisesti. Noustiin vähän tasaisemmalle osuudelle ja päätettiin pitää lounastauko. Vedin flute à l'anciennen, jonka olin täyttänyt parmankinkulla ja Savoien alueen tomme-juustolla, silkkaa parhautta. Istuttiin siinä, syötiin ja ihasteltiin maisemia. Oli mukavan hiljaista ja aurinko lämmitti mukavasti selkää. Sarjassamme "Aika Tuntuu Pysähtyneen" liikutaan ensi viikolla Amazonilla!

Kun vihdoin päätettiin jatkaa matkaa (reilusti yli puolet jäljellä) niin huomattiin miten vaikeaksi loppumatka muuttui, vaikka se ollutkaan yhtä jyrkkää nousua. Taas joutui taiteilemaan harjanteen päällä, mutta tällä kertaa ei voinutkaan kävellä rinteen puolella, koska itse oli sen verran jyrkkä, että siinä olisi melko suurella todennäköisyydellä valunut alas. Käveltiin harjannetta pitkin niin pitkään kuin uskallettiin, kunnes tuli sellainen kohta, missä näytti siltä, että harjanne saattaisi sortua (sivulauseet kunniaan!). Mietittiin aika pitkään, että pitäiskö tuosta yrittää, mutta päätettiin jättää väliin ja laskea alas siitä missä seistiin. Sääli, meinaa huipulle olisi ollut nousua enää noin 25 metriä. Lasku alas oli nautinnollista, mutta lunta ei ollut ihan yhtä paljon kuin ekassa kurussa. Lasku päättyi samaan mestaan kuin ekakin.

Keskuksessa oli todella mukava rinnerafla. Ranskalaisannos oli hemmetin iso ( vaikkakin semikallis 4.20€ ) ja siihen sai itse mättää majoneesia ja ketsuppia niin paljon kuin maistui. Raflan playlist oli lähinnä old school hip hopia ja funkkia, mikäs siine aurinkoa ottaesa. Loppupäivästä vedettiin se eka nousu vielä toiseen kertaan, noustiin koko keskuksen ihan huipulle ja laskettiin sieltä sinne 2600 metrin pääteasemalle. Rinteet pysyi yllättävän hyvässä kunnossa koko päivän, ottaen huomioon miten perkeleesti väkeä siellä oli. Kaikin puoli hemmetin hyvä keskus, suosittelen erittäin lämpimästi.

Se rinneriehoista, voisin tehdä lisää näitä mun ranskalaisen kulttuurin observaatioita.

Ranskalainen huumori on ihan perseestä. Täällä myydään kyllä stand up DVD:eitä ihan hyvää vauhtia, mutta niiden laatu on jotain aika käsittämätöntä. Go to liike tuntuu olevan hassun hauskat imitaatiot ja sellainen asioiden selittäminen vatariäänellä. En lämpene yhtään. Mies naisen vaatteissa ja slapstick on kanssa kestohittejä. Tää jos mikä on helpon huumorin maa.

Mua ärsyttää kun kaikki mun Fast Show punchlinet menee ihan harakoille kun edes kukaan vaihtari ei ole kuullut koko showasta. Mä sain kyllä puhutta Kristofferin lataamaan koko shown torrenteilla, oon varma että se tykkää jos se vaan jatkaa katsomista. Sillon kun Annika ja Simo oli täällä niin Simon kanssa puhuttiin just siitä, kuina brittihuumori ja suomihuumori on niin lähellä toisiaan. Samanlaista kuivaa toistoon perustuvaa kamaa. Fast Show ja Kummeli on omalla tapaa ihan identtiset, toinen temmoltaan vaan nopeampi (arvaa kumpi?)

Pasila hiljenee tosiaan nyt viikoksi, pelonsekaisin tuntemuksin odotan ens viikkoa. Annika ja Simo osas viime vuoden perusteella varoitella, että ranskalaisnuorukaisilla on tapana mennä hieman sekaisin kyseisellä alppireissulla, mm. viime vuonna jotkut oli KUSSUT yhteen hissikoppiin ja jotta ei jäisi todistusaineistoa niin ne POLTTI SEN MAAN TASALLE! Nice. Onneks meidän mökissä ei ole kuin fiksuja skandinaaveja ja yks aussi.

Loppuun mun keksimä uusi versio majoneesiseeprahirvestä ens vuoden speksiä varten: Celine Dijon.

Sleepless in Grenoble

Annika K ja Simo P on täällä hiihtään viikon. Mä kävin hihtään niiden kanssa Alpe D'Huezissa torstaina ja ohhoh millaiset hiihtokelit oli. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta lähes koko päivän ja uutta lunta oli tullut taas oikein kivasti. Mä kävin laskeen vain ihan pari vapaata laskua, lopun päivää laskin pariskunnan kanssa. En tietenkään laittanut aurinkorasvaa naamaan, joten lopputulos oli tämä:



Nyt naama näyttää jo inhimilliseltä, mutta viime perjantaina sain aika paljon "racoon" ja "panda" kommentteja. Ihmiset tuijotti kadulla, which was nice.

Bongasin perjantaina netistä bileet lauantaille, jotka oli n. 500 kilsan päässä Montpellierissä. Lineuppi oli ihan sairas:

Full Faya
LINE-UP
RONI SIZE ( Full Cycle , V recording , Reprazent – UK )
GROOVERIDER ( Prototype rec. , Metalheadz rec.– UK )
ED RUSH ( Metalheadz rec. , Prototype rec., Virus rec.– UK )
DJ ZINC ( Bingo Beats. , Ganja rec – UK )
SUBFOCUS ( Ram rec. , Frequency rec. – UK )
MC VERSE ( Crunch rec , Wildchild rec – UK )
DYNAMITE MC ( Full cycle , Bingo beats rec – UK )
DJ KEY & MC LOOP ( Forbidden science crew, layback radio – FR )

Joooooten menin juna-asemalle ja ostin liput menopaluulle. Pistin paluun tosi aikaisin sunnuntaille, koska en halunnut ottaa hotellihuonetta turhaan. Bileet olis ollut ohi (ohjelman mukaan) kello 6 aamulla ja hotellit pitää yleensä luovuttaa ennen kahtatoista, joten olis turhan vähän unta saanut vastineeksi rahoilleen.

Saavun siis Montpellieriin joskus seiskan aikaan, käyn tekeen Maailman Nopeimman Turistikierroksen (tm) ja safkaan hodarin kojusta ja etsin taksitolpan. Montpellier on ihan kivan oloinen kaupunki, mutta jäi vähän pintaraapaisuksi toi visiitti. Nää bileet oli noin 7 kilsaa kaupungin ulkopuolella. Motaria pitkin piti ajaa. Taksi maksoi 15€, koska ne pyöristää lähimpään viiteen euroon (??). Paikan päällä huomasin, että sinne olis tullut bussi kanssa. Aamun ensimmäinen bussi lähtee kello 6:40, joten paluumatkalla ei tarvi maksaa itseään kipeäksi, nice.

Itse mesta oli joku käsittämättömän iso konserttiareena. Siellä esiintyy aina kaikki paikalliset mestarit areenalla ja muut iskelmäättörit, mutta tälle illalle koko mesta oli varattu junglelle. Ei olis oikeesti kovin paljon parempia puitteita voinut keksiä. Lavan edessä oli tanssitilaa ihan yllin kyllin ja halutessa voi nousta istumapaikoille chillailemaan. Aulassa oli baareja ja snack-kojuja, joissa ei ollut jonoa koskaan minuuttia enemmän. Vessojakin oli tarpeeksi. Ihmisiä oli just sopiva määrä ja ilmastointi pelas vähän liiankin hyvin. Näin logistiikan lukijana pakko nostaa hattua hyvin järkätyille bileille.

Ovet aukes siinä kasin jälkeen. Eka DJ oli joku ranskalainen suuruus, joka soitti ihan jees sinänsä, mutta kovin tyhjälle salille siinä vaiheessa. Kaveri soitti ikäänkuin tribuuttina illan muiden artistien biisejä. Setin lopussa alkoi ihmisiäkin olla jo ihan hyvin. Seuraavana oli vuorossa DJ Zinc.

DJ Zinc rokkas sukat jaloista. Se soitti ensimmäiset 45 minsaa sellaista todella lunkkia soul ja funk-kamaa ihan mielettömän tarkkaan miksaten. Toinen puolisko setistä oli omistettu sitten vähän tanssittavammalle ja rokkaavammalle kamalle. Oli ihan mieletön setti, chapeau.

Seuraavana oli Sub Focus. Sub Focus on ehkä tän hetken kovin tuottaja, mutta sen DJ-kyvyistä en ollut etukäteen niin vakuuttunut. SF veti kuitenkin aika rankan setin, hieman mielikuvitusta ja vaihtelua olis toivonut kuitenkin. SF:n jälkeen tuli Grooverider, joka mätti pelkästään tuoreimpia biisejä. Tunnistin niistä ehkä vain kaksi tai kolme. Miksaus oli kyllä todella tiukkaa, mutta jäin taas innovaatiota kaipaamaan enemmään.

Roni Size oli illan pääartisti. Samaan aikaan MC Dynamite (joka oli kans Lontoossa Andy C:n MC:nä) tuli lavalle. Roni miksaa nykyään tietokoneen kautta (lyhyesti: se siis "käskee" läppäriään levysoittimien kautta) ja sen kyllä huomaa miksauksen nopeudessa, pikku soundbytejen määrässä ja muutenkin hienona kikkailuna. Tosi paljon hyvin hyvin vanhoja klassikoita miksattuna uusiin biiseihin - toimii! Paras oli kuitenkin vielä vasta edessä: Ed Rush oli feidannut, joten pojat oli sopinut, että vedetään lopuksi Roni Size vs. DJ Zinc B2B Sub Focus! Eli toisin sanoen Roni soitti omalla kahdella dekillään joko Zinciä tai Sub Focusta vastaan ja ohhoh millaiseksi meno yltyi välillä! Esmes yhdessä vaiheessa Zincillä oli omilla lautasillaan sama biisi molemmissa ja Roni vastas siihen laittamalla omillaan myös saman biisin! Siinä sitten kikkailtiin samalla biisillä yleisön riemuksi noin viisi minuuttia putkeen. En oo moista nähnyt kyllä ikinä.

Bileet loppui kello viisi, eli tuntia ilmoitettua aiemmin. Jengiä oli tässä vaiheessa vielä ihan hyvin mestoilla, tosin joku 1/4 oli istumapaikoilla nukkumassa. Bileet siis loppui tosiaan tuntia liian aikaisin (kasista viiteen on kyllä sinänsä ihan pitkähköt bileet), eli nyt mulla oli yli puolitoista tuntia tapettavana, ennenkuin eka bussi lähtee asemalle. Mulla ei todellakaan ollut mitään aikomusta venata niin kauaa ulkona kylmässä, joten aloin liftaamaan. Tärppäs noin viiden minuutin odottelun jälkeen. Ihmiset oli ollut samoissa bileissä kuin mä ja ne vei mut ihan juna-asemalle asti, vaikka se oli tosi kaukana niiden omalta reitiltä. Yritin löytää sellaisen sopivan protestoinnin asteen, että ne varmasti veis mut sinne, mutta samalla tekisin selväksi, että mulla on (muka) huono omatunto siitä, että mä aihteutan niille tällaista vaivaa. Onnistuin.

Juna-asemalle tulin siis suunniteltua aikaisemmin, junan lähtöön oli vielä noin kaksi tuntia. Ei puhettakaan nukkumisesta, sen verran epämääräistä jengiä liikuskeli steissillä. Mä en oikeasti ymmärrä, mikä saa huligaanit maasta ja kaupungista riippumatta gravitoitumaan juuri juna-asemia kohti. Ostin kokiksen ja istuin alas. Puoli tuntia siinä lueskelin mukana ollutta kirjaa, kunnes havahdun siihen, kun kaks noin kymmenpäistä jengiä ryntää vastakkaisista ovista sisään ja aloittaa mättää toisiaan. Nää huligaanit oli ehkä just ja just 15-vuotiaita, eli ei sinänsä mitään pelottavaa, mutta jotenkin absurdia se oli silti. Koomisinta oli kyllä sivustakatsojien reaktiot: kaikki oli varmaan niin väsyneitä, että kukaan ei jaksanut/osannut reagoida mitenkään. Kaikki vaan istui tuoleissaa ja käänsi katseensa kohti väkivaltaa. Itse tein samoin, vaikka ne parhaimmillaan paini siinä parin metrin päässä.

Tappelua kesti jonkin aikaa, kunnes Security ryntää paikalle ja heittää kaikki ulos. Show's over? Not. Molemmat jengit takas vartin päästä VAHVISTUSTEN KERA ja aloittaa uudestaan. Sivustakatsojat reagoi taas samalla tavalla, eli kukaan ei tee yhtään mitään. Nyt Security tulee paikalle hieman nopeammin ja ei säästele otteissaan samalla tavalla. Kaikki heitetään taas pihalle ja tällä kertaa ne ei tule takas. Kai ne meni jonnee puistoon tai parkkipaikalle jatkamaan, toivotaan vaan, että teräaseet ei missään vaiheessa tullut leikkiin mukaan.

Tän pikku Shaolin-spektaakkelin jälkeen aika mateli aika perkeleen hitaasti. Kun juna vihdoin saapuu raiteille kello siinä puoli kahdeksan niin huomaan lipusta, että mun pitää vaihtaa vielä junaa tunnin päästä. Eli en siis voi nukkua, ellen halua päätyä Pariisiin. Vaihdon jälkeen en myöskään saa unta, kun ikkunasta paistaa aurinko suoraan silmiin eikä sitä saa mitenkään peitettyä. Ilma oli kyllä aivan upea. Kaikki vuoret oli uuden lumen peitossa, eikä taivaalla näy pilven pilveä. Jos olisin ollut Grenoblessa viikonlopun, niin olisin hyvin suurella todennäköisyydellä ollut rinteessä. Paitsi että mä vein perjantaina laudan huoltoon, eli en sittenkään. Trallalaa.

Tiedättekö kun sitä aina vastaa kysymykseen "mitäs teit eilen" hyvin usein vaan "en mitään", vaikka oikea vastaus on jotain "no mä kävin lenkillä, pesin pyykkiä, katoin telkkaria ja kirjoitin pari sivua gradua.". Noh, mä taisin tehdä uuden maailmanennätyksne "en mitään"-kategoriassa. Jos lasketaan, että uusi päivä alkaa käytännössä aina aamulla, niin mun sunnuntai oli seuraavanlainen: tuun kotiin noin kello 10:30, otan vaatteet pois, pesen hampaat ja rojahdan sänkyyn. Nukun siitä iltaseitsemään, jolloin nousen ylös ja käyn hakemassa jääkaapilta kaksi jugurttia. Syön ne ja menen takaisin sänkyyn. Vastaan Simo P:n puheluun ja tekstaan äidille takaisin ja nukahdan uudestaan, herään nyt maanantai-aamuna kello 6. Siinä oli oikeasti päivä, jolloin en tehnyt

EN

YHTÄÄN

MITÄÄN.

5 päivää Alppireissuun.

Väliviikkojen äiti

Pakko aloittaa symppiksellä tarinalla. Oon opettanut ranskalaisille jonkin verran suomea. Tai siis lähinnä vastaillut kysymyksiin, että miten eri kirosanoja, fraaseja jne. sanotaan suomeksi. Noh, torstaina meikäläinen aivastaa luennolla ja yks ranskalainen kaveri katsoo mua ja sanoo hymyillen: "khippis!" Nauroin varmaan joku viisi minuuttia putkeen, maikka mulkoili. Lallalaa.

Olin kotona kipeenä tiistain ja torstain kun oli kurkku niin kipeä ja kuumettakin jonkin verran. Tuijotin seinää ja yskin. Oli kivaa. Keskiviikkona oli ollut tentti, mistä mua ei kukaan informoinut etukäteen. Pistin sille proffalle meiliä, että miten mä voin kompensoida sen tentin ja kuulema hän "etsii jonkun ratkaisun". Varmaan käy silleen, että mä en tee sitä ollenkaan ja sit mulle annetaan kaikista kursseista joku B- ja toivotetaan tervemenoa. Mun opiskelumotivaatio lentää suorastaan.

Mun ei pitänyt mennä perjantaina bileisiin, mutta mut ylipuhuttiin mukaan. Ostin pelkästään pääsylipun 8€:lla ja siihen sisältyi open bar. Taktiikkana oli vetää kurkkukipuun pelkkiä shotteja ja viskiä. Onnistui tosi hyvin, illan päätteeksi mulla oli hyvä humala ja terveen oloinen kurkku. Kurkku tuntui hyvältä myös aamulla. Bileet itsessään oli vähän väsyneet. Täällä on joku ihme kilpailu menossa, jonka aikana kaikki järjestöt järkkää bileitä ja sit äänestetään parhaat bileet ja voittaja saa... jotain. Tai sit kyse on rekrytoinnista, en tiedä. En ole kuunnellut. Mutta neljät bileet samalla viikolla on jo aika paljon.

Simo Vassinen Fashion Exports (tm)lähetti mulle pipon Boliviasta! Mä olin pistänyt Simon blogiin kommentin, että onpas siellä lapsilla kivannäköisiä pipoja ja Simo oli tästä suivaantunut ja käynyt ostamassa mulle yhden. Ihana mies!



Mun teennäisen tekotaiteellisen kauppatieteilijän asu alkaa siis olla pikkuhiljaa valmis. "Joo, tää pipo on tosiaan Boliviasta, aitoa laamaa. Ja tää T-paita on Lontoosta yksistä levy-yhtiön 10-vuotisbileistä. En nyt vaivaudu sanomaan minkä, et sä kuitenkaan tiiä." Pitää vielä hommata jotkut keräilykappale-lenkkarit jostain Pariisista. Ja sit voin alentaa ääntäni sellaiseksi empaattisen ylimieliseksi bassoksi. Ja hamppuhousut. Katse kokoajan sellain haaveilevan utuinen. Puhun koko ajan siitä kuinka sydämeni jäi Ranskaan. En suostu syömään enää suomalaista juustoa ollenkaan. Mä niin odotan tätä.

Kerkesin tässä jo moittia tätä talvea kovin vähälumiseksi, otan nyt sanani takaisin. Täällä on tullut viimeisen kahden viikon aikana lunta ihan perkeleesti. Piti menemäni laskemaan eilen sunnuntaina mutta herätessä oli laaksossakin niin perkeleen kova tuuli, että jätettiin väliin. Tod. näk. vähintään puolet keskuksesta olis ollut kiinni, ellei jopa kokonaan. Bussimatkat kestää niin kauan, että en enää ota riskiä siitä, että laskeminen ei ole iiiiihan optimaalista. Kengätkin sattuu vielä, btw.

Viime viikolla oli lehdessä juttu siitä, että tänä vuonna on Alpeilla ylipäätänsä kuollut eniten ihmisiä lumivyöryissä kolmeenkymmeneen vuoteen. Tuli tosi syyllinen olo, kun koin nanosekunnin ajan pientä riemua suuresta lumen määrästä. Mulla ei ole lumivyörypiipparia ollenkaan kun ne maksaa niin perkeleesti. Kypärä sentään on. Joutuu laskemaan tästä lähtien vähän varovaisemmin jos meininki on yltynyt jo tollaiseksi.

12 päivää Alppimatkaan. Oih.